Nuorena jaoin sydämeni palasia
jokaiselle vastaantulevalle miehelle
joka hymyili edes vähäsen
huomaten lopulta
itselleni ei jäänyt yhtäkään
Opin juomaan kännit viinillä
istumaan tuolin ohi ja
nauramaan huutaville kujille
itkien samalla
Nyt kun laitan
hennot sormet
haparoiden passille
lähdönpoltteen tavoittaessa vatsanpohjan
Olen valmis, kun aurinko valaisee kotitien
Vähän horjuen laitan etuoven säppiin
kahvinkeittimen töpseli irti seinästä
Ensimmäiseen junaan ja yli rajojen
en löydä hymyä vielä
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis, hyvin kerrottu tarinanomainen runo uudesta alusta.