Lammen pintaan muodostuu kuva.
Se kertoo tarinaa sinusta ja minusta
Meistä ja näistä hetkistä.
Lampi on peilityyni ja pintaan muodostuneesta kuvasta
katselen kuinka kätemme ovat kietoutuneet toistemme ympärille.
Tuuli yltyy.
Lammen pinta väreilee hiljaa,
kuin varoittaakseen nousevasta myrskystä.
Silti kumpikin jäävät vain paikoilleen.
Lammen pinnasta voi erottaa enää vain ääriviivamme,
silti vielä tunnen kätesi ympärilläni.
Pian tuuli riehuu puissa lammen yllä.
Tuuli riehuu hiuksissasi,
se riehuu lammen pinnalla muodostaen siihen suuren aallokon.
En voi enää erottaa pinnasta sinua tai minua.
En voi erottaa ääriviivojamme enkä enää tunne käsiäsi ympärilläni.
En tunne sinua.
Tuuli kuljettaa hiljaa pois tarinaamme.
Meidän tarinaamme.
Onko meitä, sinua ja minua koskaan ollutkaan?
Lampi ei ollut tarpeeksi vahva,
se ei ollut tarpeeksi suuri, jotta olisi pystynyt
lannistamaan aallokon.
Se ei ollut tarpeeksi vahva kantamaan tarinaamme.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis runo, taas.
Kertoo siitä miten heikko rakkaus voikaan olla, vähitellen sekin katoaa
ja ihmiset unohtavat toisensa