Hän kulkee yötuulen rinnalla

Hän kulkee yötuulen rinnalla
ja tuuli kannattelee häntä,
taivuttaa puiden okaisia latvoja,
jotka pistelevät elämän jäänteet osaksi yötä
ja yhtyvät suureen huutoon,
ihmiskorvien tyyneyden taakse kätkeytyneeseen.

Hänellä on taskussaan kaukaisilta valtakunnilta tuoksuvaa tupakkaa,
jonka imelänhoukuttelevan tuoksun yötuuli kantaa
rintojensa kiihkeässä lämmössä.
Hänen korvissaan roikkuvat tuulen taittamat kukat,
terälehdet pudottelevat pisaroita yltään,
maahan putoavat pisarat kuin naurun helinä,
lumoava kauneus, julma nautinto
ja salaisuudet selkenevät suuremmiksi.

Hänellä on yllään tuhannet tarinat.
Hän on liikkuva portinvartija,
liikkuvan portin vartija,
mielten hauraiden aitausten vahti.

Hän kaivaa taskustaan savukkeen, sytyttää sen
ja alkaa laulaa, muistella kuljettamiaan lintuja.
Hän kulkee läpi sadan samanlaisen hautausmaan,
avaa valvovien talojen ikkunat kuin vieraat hedelmät,
tunkee tuoksuaan yksinäisten huoneisiin,
ja tuuli nostaa hänet vertaisekseen.