Voin aistia haihtuvan valosi
lähettämät jalot hopeamainingit
näillä vieraiden ihmisten
tunkeileviksi huutamilla kaduilla.
Voin nähdä jälkesi
vanhaa tomua kuljettavissa puroissa,
jotka johtavat kaikki lopulta samaan tuntemattomaan.
Voin haistaa tuoksusi sateen loputtua
takaisin kohti taivaita nousevassa kosteudessa,
jota nielemme janoomme
kuin tukehtumaisillaan olevat kalat.
Kirjoitan taas mieleeni palaneet kuvat eloon,
yllytän yötä soittamaan musiikkia muistojen tanssia,
poimin vieraita kyyneleitä mielessäni
kaipausta ääneti huutavat hymyt,
joita kumarran palvoen näitä
yhteisen surun jumalaisia hopeahelmiä,
jotka ovat toistuvasta itkusta koviksi tiivistyneet
ja hymyilevät pudotessaan saman taskun pohjalle,
nauravat koskettaessaan toistensa
pehmenevää kiiltoa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kertakaikkisen hieno. Tässä on sopivasti miettimistä, sopivasti sujuvuutta ja hienoja sanavalintoja.