Kun puhut rakkaudesta,
en vastaa, hymyilen vain onnesta.
Kun puhut onnesta,
painan pääni olallesi kehräten kuin pieni kissa.
Kysyt miksen sano mitään,
äänessäsi syyttävä sävy.
Mutta onneni ei ole sanoja
Se on perhoset vatsan pohjassa,
kun kävelet luokseni kirjastossa.
Se on soljuva nauru,
kun sanot jotain hassua.
Se on pesä sylissäsi
iltahartauden hämärässä.
Se on käsiesi lämpö,
joka leviää sydämen synkimpään kolkkaan saakka.
Se on tyyny sylissäsi
unen tavoitellessa silmiäni.
Se on katse läpi 3D-lasien
elokuvateatterin pimeydessä.
Se on pehmeä suudelma
lokakuisen leikkipuiston keinussa.
Se on lukittu ovi ja hämärä valaistus
Se on hiljaisuus
En ehkä sanoiksi saa tunteitani
tai puheeksi muodosta lauseitani.
Mutta se ei ole siksi, etten rakastaisi
Oikeastaan, rakastan melkein liikaa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Todella upea kuvaus siitä miten me koemme rakkauden eritavalla. Toinen näyttää sanoin, toinen teoin tai hiljaisuuden vallitessa. Mielettömän upea on runosi, kiitos.
Rakkaus näkyy muutenkin kuin sanoina;
kosketuksena, läheisyytenä, katseissa,
teoissa.... Onnellinen runo!
Kaunis runo.
Tuli kylmiä väreitä tätä lukiessa. Mahtava runo johon samaistun täydellisesti c: