Sanoit,
että rakastat minua.
Kerroit hhaveistasi.
Että saisit herätä
joka aamu kanssani
samasta vuoteesta.
Että voisimme aloittaa
jokaisen päivän
samassa kahvipöydässä.
Että saisimme jakaa
kaiken mitä
elämä tuo vastaan.
Sinulla oli valta
tehdä minut ehjäksi
tai hajottaa kappaleiksi.
Sinä päätit käyttää sitä
hajottamiseen.
Nyt kuljen sydän palasina
ja sielu sirpaleina.
Minne rakkautesi katosi
juuri kun aloin
uskoa siihen?
Olivatko puheesi vain satuja?
Kuvittelinko vain
kun tunsin
lämmön katseessasi
ja kuulin
hellyyden äänessäsi?
En enää tiedä,
uskallanko tämän jälkeen
luottaa keneenkään,
joka noita sanoja lausuu.
Uskallanko antaa kenenkään
tulla lähelle?
Olit elämäni.
Ja olet vieläkin.
Vaikka olet
mennyt.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
