Sijainen

Runoilija helkajaaarni

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 22.5.2007

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Olen sanoista syntynyt, sanoista täyttynyt. Sanojen järjestäminen kuvaamaan sieluni maailmaa on elämäniloni lähde ja olemiseni edellytys. Sanat kumpuavat tunnelmista, niiden maalaaminen toisten aistittavaksi jää osuudekseni.
Jos en kirjoittaisi, en olisi olemassa.
 

Anton hieraisi leukaansa ja katseli ylimielisen näköisenä ympärilleen. Hänen luokallaan ei ollut yhtään hyvännäköistä naista. Poika läimäytti lukion biologian kolmannen kurssin oppikirjan kiinni tuhahtaen kuuluvasti.
- Anton, olepas hiljaa, avaa vielä kirjasi vai joko sä teit?

Aina sai kuulla opettajien paapatusta. Anton haukotteli tekohaukotuksen ja pudotti kirjan laukkuunsa. Hän oli tehnyt tehtävät jo edellisenä vuonna, eikä nyt aikonutkaan vaivata päätään uudelleen.
- Jos ei kiinnosta, voit lähtee ovesta saman tien. Takas voit tulla parin viikon päästä – tai ens syksynä.

Biologian opettajalla oli sijainen, joka vilkuili välillä Antonia.
- Pahuksen ämmä, mietti poika. Sijainen oli edellisen kevään ylioppilas eli vuotta vanhempi kuin hän itse. Ärsytti, kun olisi voinut olla seuraavan kevään abi, mutta työnteko ei tahtonut oikein kiinnostaa. Pitikin joutua kertaamaan!

Puolituttu sijainen ei ollut mitenkään hyvännäköinen. Mutta Antonin oli pakko tuijottaa tyttöä ja tyttö tuijotti takaisin, ja Anton punastui ja häkeltyi ja nielaisi ja unohti olla ylimielinen. Sijainen lipaisi huuliaan kirjoittaessaan päiväkirjamerkintöjä. Anton seurasi tyttöä, näki nuolaisun ja hermostui. Hän yritti hymyillä. Poika oli omassa maailmassaan, eikä kuunnellut kavereiden puheita.

Vastoin kaikkia odotuksia Anton jäi viimeisenä luokkaan.
- No, Anton? kuuli poika. Hän ajatteli saavansa saarnan ylimielisestä käytöksestä ja laiskuudesta ja kertaamisen hyödyttömyydestä, jos ei tekisi töitä. Hän tunsi ansainneensa sen. Anton ei saanut ääntä kuuluviin. Hän tuijotti lattiaa ja pudisti päätään. Häntä kuumotti. Sijainen sulki oven ja hääräsi hetken paperiensa kimpussa. Sitten hän istahti opettajan pöydän reunalle ja katseli Antonia.

- Ope – hmh – Veera . . . Tota niin . . .
Poika ei saanut sanotuksi mitään. Veera hymyili huvittuneena ja katseli tutkivasti häkeltynyttä poikaa. Hän nuolaisi jälleen huuliaan, ja Anton astui pari askelta ja lipaisi hänkin huuliaan, ja äkkiä hän nuolaisi Veeran huulia. Anton puristi tytön itseään vasten ja kiihottui ja hengästyi, ja Veeran hengitys kiihtyi.

He suutelivat ja Antonin huulilta purkautui tukahtunut äännähdys. Poika painoi lantiotaan Veeraa vasten ja keinutti niin että tyttö voihkaisi ja suuteli jälleen ja myttysi käsiinsä pojan paitaa, ja heitä alkoi huimata. Kaikki veri kiersi vatsanpohjassa ja pää tuntui hassulta.

He viettivät hurjan illan Antonin kotona ja vielä hurjemman yön hänen sängyssään. Nukahtaminen oli vaikeaa, eikä silloin voinut hipaistakaan toista, sillä hento kosketuskin herätti suunnattoman himon.

Selite: 
Löysin kaappien kätköistä muutaman yli 25 vuotta vanhan tarinan. Tässä yksi, 18-vuotiaana kirjoittamani.
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot