Meren unelma olkoon myös omani

Runoilija Hetalia

nainen
Julkaistu:
5
Liittynyt: 26.6.2011

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

 

Jyrkkä ja terävä.
Sellainen se kallio oli, jonka juurella seisoin.
Juuri tältä kalliolta katselin meren aallo harjalla kulkevi unelmia.
En saanut katsettani irti merestä. Minä vain katselin sen matkaa menneisyydestä tulevaan.

Tiesin silloin haluavani olla osa tuota meren kimmeltävää ikuista unelmaa.
Astuin askeleen lähemmäs reunaa.
Taivas oli pilvinen ja enteili sadetta.
Päätin jättää kaiken taakseni, aivan kaiken.

Askel irtautui maasta, samalla kun poskellani valui ensimmäinen sadepisara, se ensimmäinen kyyneleeni vuosiin.
Olin jo miltei pois tästä maailmasta, enää puuttui rohkeus astua seuraava askel.
En odottanut, nyt olisi se oikea hetki. Minun hetkeni.

Otin askeleen, viimeisen liikkeeni tässä maailmassa ja tunsin vapauden. Yksi asia oli varmaa. Paluuta ei enää koskaan ollut enkä voinut pysäyttää aikaa.

Pumpulia ja kastehelmiä.
Siltä vapaus tuntui.
Lensin kohti pimeyttä, ikuista ja kylmää pimeyttä.

Sain kokea helpotuksen, vapauden olla kaunis loppu.

Hyökkäilevä ja siroliikkeinen aalto tarrasi minuun ja vei mukanaan. Maiston suolaisen veden, en jaksanut hengittää ja suljin silmäni, viimeistä kertaa.

Lopulta kehoni oli osa merta, osa isoa unelmaa. En mitään muuta koskaan toivonutkaan.
Repeytynyt ja puhdistettu sieluni kulki veden päällä, etsien onnnea, jota se ei koskaan tavoittanut.

Meri oli uusi kotini. Sieltä olin tullut ja sinne myös jäin.
Kaikki oli ohi, en enää ollut muuta kuin oma haaveeni, jona sain ratsastaa aallon harjalla, joka taannoin vei henkeni.

Selite: 
Tämä on sydämeni tuskan huudot kauniisti sanoilla koristelluin kuvin~
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot