Kolme tuhkaksi

Rakastan romantisoitua ydinsotaa. Kaiken täydellistä tuhoamista. Harmaita raunioita, tuhkakasoista esiin pilkistäviä luurankoja. Tuhoa seuranneen joutomaan autiota hiljaisuutta. Kun viimeiset eloonjääneet korisevat kuolontuskissaan, oksentaen verta. ja taivas on ruosteista rautaa. Niin haluaisin päättää elämäni. Katsellen räjähdystä, vaellellen raunioissa joissa joskus oli elämää. Lopulta kuollen niin valtaviin tuskiin, että varmasti tuntisin, että nyt sitä mennään. Eikä jälkeeni jäisi kuin rottia, jotka söisivät saastuneen ruumiini, joutomaan salamanterin asettuessa elämään kuluneeseen hattuun, joka on niin laskeuman peitossa ettei se sen kotina kauaa olisi. Koska kun vihan ja väkivallan makuun pääsee, tuntee parhaimman tunteen maailmassa. Kun kaikki on tuhottu, voi rauhassa lakata olemasta, kaikkensa antaneena.