Vihellys halkoo taivasta
pommikoneen moottorien jylinä
Äiti halaa lastaan
äiti jolle huomista ei ole
Lapsi ei näe enää
hän on painautunut vasten
kohoilevaa rintakehää
Turvassa
siltä lapsesta tuntuu
Äiti on jo toivonsa heittänyt
hän ei ajattele mitään
Vanhus ei kuule vihellystä
mutta hän näkee äidin ja lapsen
kohottaa katseensa taivaalle
harmaalle taivaalle
metallisen hohteen lentäessä kaupungin ylitse
Kaksi heistä tietää että huominen on olemassa
ei heille
Kolme kuolemaa
eikä jälkeäkään
sillä kaupungin katu jolla he kaikki
olivat seisoneet
on enää pelkkää tuhkaa
Harmaan hienoa kalmaista tomua
Selite:
Ydinsota, romantisoitu lempiaiheeni. Sillä jatkamme.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi