Sinä päätät.

Mietin tänään miksi elämä kulkee
omia polkujaan kysymättä ensin lupaa
siihen kuuluvilta, osallisilta ihmisiltä.

Kuinka moni meistä itkee itsensä uneen,
eikä kukaan kuule tukahdutettua surua,
joka näkyy vastaantulijan silmissä.

Kuinka moni sulkee silmänsä lähimmäisensä
kirkuvalta avunhuudolta kuvittelemalla ja
uskottelemalla, ettei kenellekkään annettaisi
niin suurta taakkaa, ettei hento pieni ihminen
sitä jaksaisi itse kantaa, yksin.

Niin moni meistä on yksin.

Kuka tahansa voi mennä seisomaan ostoskeskukseen
keskelle ihmisruuhkaa, ja olla silti yksin.
Se, kuinka ne ihmiset siinä ympärillä ovat merkitsee.

Jokainen meistä kantaa oman taakkansa itse, yksin,
mutta sitä taakkaa voi helpottaa ja keventää niin paljon,
olemalla aidosti läsnä ja tukena sen ihmisen elämässä
joka sitä juuri silloin eniten kaipaa.

Meistä jokainen kaipaa tukea ja turvaa, rakkautta.

Mutta onko niin vilpittömiä ihmisiä,
jotka ottavat osan toistensa taakasta helpottaakseen
toisen ihmisen oloa?
Onko niin vilpittömiä ihmisiä,
jotka seisovat rinnallasi vielä,
kun sinä olet oikeasti itsesi kanssa pulassa
ja tarvitset vierellesi välittävän ihmisen?

Ihmisen, joka on luonasi puhtaasta tahdosta,
haluten sinun parastasi kiroamatta mielessään
sinun "vähäpätöisiä" ja mielestään turhia ongelmia,
jotka ovat sinulle niin suuria.

Jokainen meistä tietää tunteen kun kaipaa välittäjää,
ihmistä jolle kertoa.
Joka kuuntelee, vaikka vastaamatta mitään.
Ihmistä, jolle tunnet olevasi tärkeä juuri sellaisena kuin olet.
Ihmistä, joka ei unohda sinua edes silloin kun sinusta ei kuulu,
ja ihmistä, joka muistaa sinut silloinkin
kun on muuta seuraa tai tekemistä.
Ihmistä, jonka sydämessä sykkii aito rakkaus ja välittäminen.

Jokaisen meistä olisi syytä mennä itseensä,
avata silmät pakenematta totuutta, ja etsiä itsestä se osa,
mikä voi olla toiselle ihmiselle niin suuri lohtu ja turva.

Mehän olemme kaikki vain ihmisiä.
Ihmisiä, joilla on valta vaikuttaa.