piilossa

Omenaposkinen poika. Ompuksi häntä kutsutaankin. Se nauraa joka päivä, melkein joka ikinen yö se myös itkee. Se nauraa ruotsin kielen sanajärjestystä sivulla 112 ja se itkee samaa puhelinnumeroa. Sillä on nauraessaan pieni ryppy nenän alla ja sen silmät on tiukasti kiinni puristettu. Se nauraa kun predikaatti ja subjekti rakastavat toisiaan.
Omenaposkeni on välillä niin naisellinen. Se ei juo koskaan kahvia juo. Tee on sen rakkaus. Mukia Omppuni pitelee niin, että pikkusormi on pystyssä. Se on niin neiti. viimeviikolla se tatuoi kirsikat olkapäihin. Kaikki katsoi sitä kummallisesti, outo poika kai.
Pienenä omenaposkeni ja mä. Me mentiin salaa ukin lipastolle ja oltiin polttelevinamme piippua. Se oli huisin jännää, mutta enää ei. Lääkärisedät yrittää kertoa sun tupakoivan ihan liian paljon. Ne käskee sua lopettamaan. Pieni omenaposkeni, etkö kuule enää?
Ennen pelotti käydä lääkärissä. Ne ei tykänneet meistä, eikä mekään niistä. Ne iski piikkejä käsivarsiin, väittäen ettei se sattuisi. Se sattui. Ne valehteli. Kurjat, epäinhimilliset saastat, ne kidutti meitä. Nykyään on jännää käydä lääkärissä, ihan kuin silloin ukin lokerolla. Jännittää ja pelottaa yhtä aikaa.