Niin lähellä

Tänään en ole surullinen.
Tänään katson menneisyyteeni,
jossa en juuri nyt
näe pimeitä voimia.

Ne kauniit ruusut,
timantit,elämänkokemukset,
ne loistavat selkeästi
kuin tähtöset.

Hymyilen.
Ruumiini valittaa,
se ei pidä lääkkeestä,
jonka länsimaisen tieteen
ainoa kylmä totuus määräsi
suruani
väsymystäni
hoitamaan.

Olen yksin,
enkä ole.
Mieleni,
niin kirkas.
Sydämeni,
helisevä soittorasia.
Henkeni,
aavikon kuumimman,
näkymättömimmän,
puhtaimman tulisen tuulen
henkäys.

Sieluni
ei kuuntele ruumistani.
Ei tunne kipua.

Tiedän että joku
on laskenut käden olkapäälleni,
vaikken sitä tunne,
minä tiedän,
että olet läsnä.

Hymyilen.

Jonakin päivänä
uskallan
tarttua käteesi.