Jalkani uppoavat mukavan hitaasti lämpöä hohkaavaan hiekkaan. Hymyn kutittaessa suunpieltäni suljen silmäni syöksyen kauas omissa maailmoissani, aina syksyöiden tähtiin saakka. En pysty lopettamaan, enkä edes hillitsemään ajatustenjuoksuani ja toivon hartaasti, etten palaisi enää todellisuuteen. Nämä omat hiljaiset hetket ovat niin kauniita ja arvokkaita tuhlattavaksi kun mahdollisuus kokemukseen aukenevat. Ja sitä paitsi, ensi talvella moinen tunne ei ole mahdollista, lumen peittämä hiekka ei ole lämmintä kaikessa kylmyydessä ja tunnottomuudessa. Ja talvella ei voi nauttia hiekan jyvistä varpaiden välissä. Nyt on siis aika nauttia sydämenkyllyydestä, ainakin sen hetken, ennen kuin tartut käteeni. Vedät minut korkealta takaisin hiekalle, maailmalle ja pyllähdän istualleen.
”Mikä nyt tuli?”
”En mie tiedä.”
Nenän nyrpistys kieli närkästystäni, mutta milloin sinä olisit ymmärtänyt kehonkieltä. Edelleen pitäen kädestäni nostat minut maasta. Ärtynyt tuhahdus karkaa itsestäni ja yritän sievästi riuhtaista käteni vapaaksi. Valitettavasti olet erimieltä ja puristat kovempaa.
Et sie minua omista
Pyydän pääsyä selkääsi ja pian kannatteletkin minua, käteni kiertyen hartioillesi. Hiekka ei lämmitä enää varpaitani ja meren tuuli saa ne piristymään hetkellisestä siestastaan. En viitsi keskittyä kuuntelemaan sinua, vaan katselen villisti heiluvia varpaitani. Ne elävät! Tirskahdan lapsellisesti ja luulet, että tarinasi huvitti minua. Pyöräyttelen silmiäni ja vilkaisen sinisenä hohtavaa merta. Haluaisin mennä uimaan, mutta en halua kastella itseäni ja pilata meikin peittämää kasvojani - suojanaamiotani.
Tuuli työntää väkisin mustia hiuksiani suuhuni ja kovaa tahtia työntelen niitä korvan taakse. Yllättäen pysähdyt ja tiputat minut maahan tasapainottelemaan pystyssä pysymistä. Lämpö syöksyy jalkoihini. Vilkaisen sinua ja tajuan sinun huomanneen, etten kuuntele sinua. Sovittelun merkiksi tartun oma-aloitteisesti käteesi ja laskeskelen sydämeni sykettä, yrittäen saada sen pumppaamaan verta tuulen tahtiin. En keskity vieläkään sinuun.
Hellästi silittäen kättäni rojahdat maahan. Katselen taivaalla lipuvia poutapilviä, mutta keskeytät tärkeän kartoitustyöni nykien vaativasti kättäni. Iso vauva. Vaivalla siirrän katseesi sinuun, mutta tunnen kuinka äskeinen lämpö silmistäni valuu poskia pitkin rinnalle ja siitä aina maahan asti. Harkitsen jo kapinaa.
Istahdan syliisi ja kätesi vaativat selkääni painautumaan kaarevasti rintaasi vasten. Silität hiuksiani kuiskien lemmenlupauksia, mutta en nauti tunteesta, koska jokin häiritsee minua. Miksi sydämeni pamppailee näin laimeasti, epärytmikkäästi, miksi se ei kuuntele ollenkaan tuulen henkäyksiä? Pu pum, pum. Pu pum, pum.
Samalla hetkellä tajuntaani humahtaa tunne ja ymmärrän mikä sydäntäni on vaivannut jo monet päivät, kuukaudet. Häiriötekijänä on toiminut toinen sydänääni, joka ei koskaan onnistunut valloittamaan omaa ääntäni. Suutani kuivaa ja kyynel vierähtää eksyneenä poskelleni. Tuuli kantaa sen kumminkin kauas, jotta et ymmärtäisi miksi en ole onnellinen.
Toisen sydämen särkeminen koskee minuakin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
