Lehti puusta tipahti, ja sitä katsoin mie.
En huomannukkaan sua lainkaa mie , vaik istuit viereeni. Ja kysyit mulla mikä on, ja mie sanoin "jouduin syötiksi kohtalon". Mie pyysin sua kahville ja sie suostuit. Kun päivä koitti ootettu ei siu missään näkynyt. Ja yksin jäin taas miettimään mikä ihme miul on. Lehden muistin tippuvan ja pohdin hetken vain. Kohtalo on sana vain, kaikki riippuu itsestään, ja pyyhin surut silmistä pois, ja lähdin kotiin, missä huolia kenelläkkään ei ois.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi