Ensimmäisenä yönä kuulin musiikkia

Runoilija Sanherib

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 6.8.2013
Viimeksi paikalla: 24.6.2022 21:24

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Todellinen oppiminen alkaa,
kun kilpailun henki väistyy.
J. Khrishnamurti
 
 
Rakkauslauluissa, joita nuorena opettelin laulamaan, kerrottiin, että rakkauden voimassa ihminen luo muistoja. Siis rakkaus luo muistoja. Rakkaus luo ihmisen. Musiikki luo sielun. Taide on leikkivän aikuisen salainen maailma, jonka hän rakkaudesta taiteeseen, saa kokea osalleen.

Minä olin kai 14-v, kun kirjoitin ensimmäisen runon, siksi, koska olin tylsistynyt. Runo syntyi kauppakuitille. Kauppakuitille, joka myöhemmin osoittautui oikeaksi lottokupongiksi. Joka kerta, kun synnytän runon, nostan vähän sitä lottovoittoa, joka taide on. Siis rakkaus luo runon, minä kuittaan sen kiitoksella omakseni.

Melkein kaikki ihmiset rakastavat musiikkia. Onpa ollut minulla hetki elämässä, jolloin rakkauslaulut eivät soineet minulle. Minä kuuntelin osattomana taiasta. Osattomana rakkaudesta. Tuota ensimmäistä yötä lukuunottamatta, olen aina uskonut musiikkiin. Sinä ensimmäisenä yönä, en jaksanut uskoa tulevaisuuteen. Minulla ei ollut kokemusta rakkaudesta.

Rakkauslaulut ovat runoutta ja musiikkia. Sanotaan, että Jumala loi maailman laulamalla. Sanotaan, että musiikki on matematiikkaa, ja Jumala loi maailman numeroilla. Minulla olisi paljon opittavaa. Numeroista, taioista ja lauluista. Olen saanut olla rakkauden palvelija. Rakkaus, joka luo; ei rakkaus, joka vihaa. Rakkaus voi muuttua vihaksi. Mutta siitä ei enempää.

Muistan vieläkin illan, jolloin katsoin elokuvateatterissa elokuvan rakkaudesta. Itkin koko matkan kotiin. Rakkaus todella loi muiston. Rakkaus on elokuvien tärkein aihe. Rakkaus toiseen ihmiseen. Se on sisäänrakennettu meihin. Ja niin herkkä rakkaus, voi muuttua vihaksi. Jos sydän on sairas.

Senkin olen tiennyt lapsesta asti, että luonnossa on rakkaus. Olin lumoutunut Lapista. Vaeltelin omia polkujani ja koin taianomaisen tunteen, jossa oli menneitä kuninkaita ja salattuja asioita, kuten Haltijat. Lapsesta saakka olen aina halunnut palata Lappiin. Siellä, missä noidat asuvat. Sinne minun mieleni halajaa. Luonnossa on lumous. Jonka kokee, jos katselee maailmaa lapsenuskossa. Rakkaudessa.

Mitä ihmisen sielu tarvitsee? Ripauksen magiaa. Ripauksen rakkautta. Ripauksen musiikkia. Ripauksen lumousta: musiikkia, taidetta, luontoa ja toisen ihmisen. Sydän sairaana, on vaikeaa, suhteessa toiseen ihmiseen. Sydän sairastuu, jos sydän pelkää henkensä edestä. Sydän sairastuu, jos pelkää toisen pettävän. Sydän voi muuttua mustaksi, kuin sysimusta yö. Mikä parantaa sydämen?

Ei siinä auta toisen vakuuttelut. Lupaukset. Puheet tai teot.

Rakkaus kasvattaa. Rakkaus parantaa. Rakkaus vastaa kaipaukseen. Lumottu. Rakkauden lumoama. Jos ei syö toista ihmistä. Jos ei kuluta toista. Ei vaadi. Ei penää. Ei syytä. Ei valehtele. Ei yritä taivuttaa toista omaan hallintaan. Antaa toisen olla vapaa itse valitsemaan. Ei purista nyrkkiin. Ei laita vankilaan. Ei väitä mustasukkaisuutta rakkaudeksi.

Mitä vielä odotan elämältä? Rakkautta. Lumousta. Voimaa. Kasvua. Taidetta. Runoutta. Musiikkia. Rakkaus saa soittaa minua. Ollapa kaunissointinen. Ollapa puhdas rakkaus. Ollapa Rakkauden instrumentti. Jota Rakkaus soittaa. Kynä, jolla Rakkaus kirjoittaa. Pensseli, jolla Rakkaus maalaa.

Ei minusta tullut psykologia. Ei minusta tullut opettajaa. Ei minusta tullut tämän maailman mitta-asteikolla muuta kuin yksi, joka kuluttaa yhteiskunnan varoja. Mutta minusta tuli runoilija, tarinankertoja, rakkaudesta osallinen ja onnellinen; lumottu. Rakkaus lumosi minut, ja minä tahdon olla rakkaudelle alamainen. Rakkaudessa on sääntöjä. 

Ne säännöt rakkaus loi jo ensimmäisenä yönä, kun kuulin musiikin soivan: kyyneleet ovat merkki elävästä sielusta. Kyyneleet ovat rakkauden teko. Ja kun musiikki soi, minä tunnen sen. Rakkauden säännöt: olla uskollinen totuudelle. Totuus on vaikein kaikesta. Rakkaus on totuutta. Totuus on rakkautta.
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Rakkaus on aina todellakin kaikkein tärkeintä maailmassa <3 
Kyllä. Kiva.
 

Käyttäjän kaikki runot