Tukahdettu tuska elämän
silmistä valuu maahan.
Ilon hautasi mereen kosteaan,
tuon lattiaräsyn haamun.
Aamu kuulas meren pinnan jäähän saa,
ei altaan sen huo'u mitään
vaan talveksi kaiken piilottaa
tai ehkäpä lopunikää.
Kevät lämpö kun pintansa sulattaa
mitään nouseeko pintaan sen.
Meren synkän ja pinnalta riitteisen
kohta aaltoina riehuvaisen.
Moni alle on jäänyt sen tyrskyjen
jotka tuulesta voiman saa.
Niiden tuulien, joita sielussa
pienen ihmisen kuohahtaa.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Voimakas runo, jota oli ilo lukea. Taiten olit kielikuvia käytellyt.