Satakaksikymmentäkolme vihaavaa, musertavaa, kiljuvaa runoa minä sinusta kirjoitan.
Minä vihaan, vihaan ja vihaan sinua.
Itse asiassa vihaan sitä, mitä edustat minulle,
mutta sillä nyt ei ole mitään väliä.
Kuuletko aivan varmasti kuinka minä vihaan?
Tietenkään et kuule, et koskaan kuullut, etkä koskaan tule kuulemaankaan.
Ei auta, vaikka minä selittäisin kaikkea tätä,
sinä et ymmärrä, muut eivät ymmärrä, minä en ymmärrä.
Eikä se muita varmaan kiinnostakaan,
todennäköisesti ei sinuakaan.
Arvaatko mitä vihaan eniten?
Sitä, ettet sinä osaa päättää rakastaa vaiko unohtaa ja katkeroitua.
Helvetti, minä en kyllä tiedä sitä itsekään.
Kun vannoit saavasi minut takaisin keinolla millä hyvänsä,
olin menettämässä otteen elämästäni, ajatuksistani, kehostani - jälleen kerran.
Arvaapa mitä, tällä kertaa et onnistunut.
Ähäkutti!
Minä en todellakaan alistu haluihini, suljen korvani omilta toiveiltani,
jotka puhaltavat niskaani kylminä syysöinä.
En tarvitse runojasi enkä laulujasi minusta,
minä kyllä tunnen itseni.
Sinun egosi on aivan liian suuri myöntämään tekemääsi virhettä.
Ethän sinä koskaan tee virheitä.
Sinä et kuluta aikaasi tavallisiin ihmisiin, sinä vihaat lapsenmielisiä, sinä halveksit avoimia ja ystävällisiä persoonallisuuksia sekä niitä, jotka eivät kapinoi, tappele tai ovat muuten vain sinisilmäisiä, kirjaimellisesti.
Yleensäkin inhoat kaikkea sitä, mitä minä arvostan ja tarvitsen.
Miksi minä sitten olen sinulle niin suuri päähänpinttymä?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
tästä huokuu peittelemätön agressiivisuus, pidin :)