Jääkö pieneksi nyt Katajainen?

Runoilija Melin

nainen
Julkaistu:
6
Liittynyt: 15.4.2012

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Ei voi ajaa täysillä eteenpäin katsomalla samalla taaksepäin
 

Pieni Katajainen mullastaan

Katsoo ylös

Huudahtaa:

”Isä Tammi vahvajuuri, tummat lehtes minuun käännä

luo oksistasi käteni

rungostas tee vartaloni

Terhoistas voit koruiks antaa

Mullastasi vahvistusta”

Ei Isä Tammi tahdo kuulla, tuulenviimassa lepäilee.

Katajainen uudestaan,

katsoo ylös

huudahtaa:

”Pappa Mänty harmaahaiven, kaarnan kuoret minuun käännä

luo havunneulat käsikseni

pari juuristasi jaloikseni

Kävyistäs voit koruiks antaa

Pihkan avul vahvistaa ”

Ei Pappa Mänty tahdo kuulla, Koivun kanssa juttelee

Nyt Katajainen luovuttaa, ei kukaan tahdo vahvistaa

Ei Mänty, Tammi, kumpikaan

Jääkö pieneksi nyt Katajainen?

Vaan Äiti Tuomi huoahtaa

”Sure ei kai Katajainen?”

Ei Katajainen vastaakaan

Näinhän teki toiset puutkin

Vaan äiti Tuomi tuhahtaa:

”Ei nyt saa näyttää surunaamaa,

siis hymyile!

Ei pakko ole puunkaan olla

Suuri, jylhä, väkivahva

Kuvittele, Katajainen

Jos oisit kuin vuori, samanlainen;

Puiden latvat vapisee

Kun Katajainen askeltaa

Vesi kuivuu jokien

Kun on Katajainen on janoinen

Talot rikki rytisee

Maakin murtuu jalkojen alla

Kallio öisin jytisee

On perhe kohta taivasalla

Ei ole hyvä pienen puun

Saada voimat väkivahvan

Korkeutta vuorenhuippujen

Jylhyyttä kuusimetsien

Oo tyytyväinen juuri noin

Omallasi oksistolla

Janoisella juuristolla

Matalalla latvahalla

Oo tyytyväinen juuri noin

Sievä, pikku Katajainen

Katajainen naurahtaa

Osaa äiti kyllä lohduttaa

Ei enää kaipaa korkeutta

Jylhää ääntä metsikön

On tyytyväinen juuri noin

Sievä, pikku Katajainen

Vain yhdelle myöntää lapsekkuuden

Saa äiti suukon poskelleen

Selite: 
Tämän runon kirjoitin pari vuotta sitten katsellessani pihaamme, jossa yksinäinen kataja näytti epätoivoiselta suurten tammien ja kuusten ja tuomien keskellä
Kategoria: 
 

Kommentit

Suloinen runo.

 

Käyttäjän kaikki runot