kaupungin ylle, varjot laskeutuu
hämyinen kuja, huuto kaikuu
kivikadut, tumma pyökkipuu
sen alle, vihdoin unohtuu
yksinäinen kulkija
äärettömyyteen matkalla
kohti epätoivoa
kulkee tumma vaeltaja
kasvot rosoiset, rokonarpiset
hampaat huonot, halki lohkeilleet
resuiseen viittaansa, nyt verhoutuu
silmät sulkee, puun juureen luhistuu
yksinäinen kulkija
äärettömyyteen matkalla
kohti epätoivoa
kulkee tumma vaeltaja
kylmä maa, vihdoin herättää
paksut pisarat, padolta lentävät
puun alta, joelle kävelee
vesi heijastaa, kasvojaan katselee
ja pian hän, kelluu pinnalla joen kimmeltävän
taivaita nyt, katsovat tyhjät irikset
ylittänyt on, hän,
rajan häilyvän
yksinäinen kulkija
äärettömyyteen matkalla
kohti epätoivoa
kulkee tumma vaeltaja
yksinäinen kulkija
äärettömyyteen matkalla
kohti epätoivoa
kulkee KUOLLUT KULKIJA
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi