Poika ja enkeli

Runoilija Basara

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 3.11.2007
Viimeksi paikalla: 10.12.2019 9:25

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-


Haluaisin olla 
             lasienkeli. 
Ei huolia. 
 

Poika ja Enkeli

Hän ei ollut suunnitellut sitä, mutta silti se tapahtui. Minkä hän itselleen muka olisi mahtanut. Ei hän voinut vaikuttaa kaikkeen, ei siihen, kenestä piti, ketä vihasi, ketä rakasti. Hän ei voinut, siihen hän ei kyennyt, ei niin kuin muuttamaan hiusväriä tai vaihtamaan vaatteita. Se oli jotain niin erikoista, pelottavaa ja ihanaa, kaikkea yhtä aikaa. Ensin hän oli luullut tulevansa hulluksi. Ne silmät, se suu, kauniit solisluut, ne kaikki olivat saaneet hänet aivan sekaisin moneksi päiväksi. Hän ei ollut saanut niitä kasvoja mielestään, ei ollut unohtanut hoikkaa ja kaunista vartaloa. Jokainen kaari oli painunut syvälle hänen mieleensä, eikä vain suostunut katoamaan. Hän ei nukkunut kahteen yöhön.

Asioihin oli tullut muutos neljäntenä päivänä. Poika oli ollut töissä, samalla huoltoasemalla viimeiset kolme ja puoli kuukautta. Surkea palkka ja paskat työajat, hän aina sanoi, muttei silti jaksanut etsiä mitään muutakaan.
Aluksi hän ei ollut huomannut, miten kaunis silmäpari oli tarkkaillut häntä oluthyllyn takaa. Vasta, kun hän oli ollut järjestämässä kylmäkaappiin Coca-Colaa, hän näki Hänet. Enkelin. Enkeli se varmasti oli, siitä hän oli varma. Ne vaaleat, lievästi luonnonkiharat hiukset ja kirkkaansiniset silmät. Ei se voinut olla mikään muukaan.

Se oli kysynyt oluen hintaa. Poika oli osoittanut hintalappua, joka oli kiinnitetty roikkumaan katosta Karjalan six-packien kohdalle. Sanaakaan hän ei ollut sanonut, ja se oli jälkeenpäin harmittanut häntä. Enkelin kaunis ääni oli sekoittanut hänen pasmansa täysin.
Siitä lähtien Enkeli kävi huoltoasemalla joka päivä. Tiistaina se osti Ilta-Sanomat ja kaksi Fazerin suklaapatukkaa, keskiviikkona sen mukaan lähti pullollinen päärynänmakuista siideriä. Torstaina Enkeli joi kolme kuppia kahvia ja söi kaksi berlininmunkkia. Perjantai tuli, mutta Enkeliä ei näkynyt koko päivänä, vaikka poika odotti. Hän oli iltavuorossa, yksin, ja joutui siis laittamaan putiikin kiinni. Tiskiin nojaten poika odotti vielä. Kello oli puoli kymmenen.

Huoltoasema piti sulkea kymmeneltä. Sitten piti laskea kassa ja tulostaa kuitit. Oli myös käytävä lattiat läpi mopin kanssa, ja tarkistettava, että kahvinkeitin oli pois päältä. Poika päätti perjantain kunniaksi päästä lähtemään kotiin hieman aikaisemmin, joten hän otti mopin ja vesisangon ja ryhtyi luuttuamaan lattioita, laitettuaan ensin iPodinsa nappikuulokkeet korvilleen. Hän ei kuullut oven käyvän, eikä huomannut nuorta miestä, ennen kuin se seisoi hänen edessään. Poika kohotti katseensa ja kohtasi ne kauniit kirkkaansiniset silmät. Vaaleat kiharat olivat yhtä kauniit kuin aina ennenkin.

Moppi kolahti lattialle ja Enkeli säpsähti. Poika tarttui hentoiseen käteen ja katsoi Enkeliä silmiin. Se ei hymyillyt, muttei näyttänyt myöskään tyytymättömältä. Poika oli hyvillään. Hän ei halunnut kohdella Enkeliään huonosti. Sehän olisi levittänyt siipensä ja lentänyt pois hänen elämästään. Hän ei halunnut elää ilman Enkeliään.

Enkeli katsoi vierestä, kun hän moppasi lattiat, ja seurasi kiinnostuneena hänen muitakin askareitaan. Kello oli tasan kymmenen, kun poika ja Enkeli astuivat ulos huoltoaseman takaovesta. Hämeensaaren Teboil oli suljettu.
Viilenneessä syysillassa kaksikko käveli pitkin Paasikiventietä. Hopeaseppien sillalla Enkeli tarttui varovasti pojan käteen. Ohi kiisi ambulanssi Keinusaareen päin. Poika silitti Enkelin kämmenselkää peukalollaan. Kumpikaan ei tiennyt, mitä olisi voinut sanoa.

Keinusaarentiellä Enkeli ilmoitti asuvansa Cajanderintiellä. Poika ei ollut osannut hetkeen sanoa mitään, kun Enkeli oli vielä lisännyt, että olisi mielissään, mikäli poika päättäisi tulla hänen luokseen. ”Tulisit, Miikka”, Enkeli aneli, ja poika oli varma, ettei hämmästyisi enää mistään. Enkeli tiesi hänen nimensäkin. Poika kysyi, mistä Enkeli tiesi hänen nimensä, ja nauraen tuo jumalainen mies sanoi lukeneensa sen pojan paitaan kiinnitetystä nimilapusta keskiviikkona ostaessaan päärynäsiideriään. ”Minä olen Kaapo”, Enkeli esittäytyi vielä. Poika pudisti päätään. ”Etkä ole, sinä olet Enkeli. Kaapo-enkeli”.

Pikkujärventien risteys jäi taakse, edessä oli Keinusaarentien ja Viipurintien risteys. Cajanderintiellä he kuulivat junan kulkevan ohitse. ”Pendolino Tampereelle”, Kaapo sanoi ja avasi oven kerrostalon rappukäytävään. Miikka ja Enkeli astuivat sisään ja nousivat portaat aina kolmanteen kerrokseen. Miikka sai selville, että Enkelin, Kaapo-Enkelin, sukunimi oli Laitila.
Asunto oli pieni yhden huoneen ja keittokomeron, sekä vaate- ja kylpyhuoneen kokonaisuus. Miikka ei kiinnittänyt huomiota kuitenkaan asunnon pienuuteen tai oikeastaan mihinkään muuhunkaan. Häntä kiinnosti ainoastaan Kaapo. Eikö se ollutkin vähän kuin Gabriel, arkkienkeli?

Kaapo riisui takkinsa ja asetti sen naulakkoon. Miikka seurasi Enkelinsä esimerkkiä, otti hän kenkänsäkin pois ja asetti siististi vierekkäin oven viereen. Hän ei tiennyt, mitä olisi voinut sanoa tai tehdä, sillä tilanne oli hänelle aivan uusi.

Miikka havahtui ajatuksistaan huomatessaan Kaapon astelleen luokseen. Enkelipoika oli vienyt kätensä hänen vyötärölleen ja katsoi häntä nyt silmiin niin läheltä, että Miikka kykeni laskemaan nyt vasta huomaamansa pisamat tämän nenältä.
”Tämä on outoa”, Miikka sanoi tuskin kuuluvasti. Hänen äänensä oli kadonnut jonnekin, eikä sen takaisinsaamisesta ollut tietoakaan. Enkeli hymyili hänelle ja kurottautui painamaan suukon pojan suupieleen. Nyt vasta poika huomasi, että Enkeli oli häntä huomattavasti lyhyempi ja sirompi. ”Ei välitetä siitä”, Enkelin ääni oli kuin musiikkia pojan korville.

Täysikuu nousi korkealle taivaalle. Alastomien puiden aavemaiset hahmot huojuivat tuulessa, joka lennätti puiden riisumia lehtiä kaduille ja porttikongeihin. Äänettömyys. Cajanderintiellä kerrostaloasunnossa kaksi nuorta miestä makasivat ahtaassa yhden hengen sängyssä kädet toistensa ympärillä. Junan ääni rikkoi muuten niin ehdottoman hiljaisuuden. Vaaleampi mies havahtui hereille. Hän nousi ylös, varoen visusti herättämästä toista. Siinä Enkeli katseli hetken poikaa, pieni hymynhäive huulillaan. Hän asteli avojaloin ikkunalle, huolimatta kylmästä lattiasta. Kuunvalo valaisi hänen alastoman kehonsa. Sen valo paljasti lapaluiden kohdalta kasvavat siivet, joita ei muulloin kuin täysikuun aikaan voinut havaita.

Öinen Hämeenlinna kätki pian hänen salaisuutensa taas kuukaudeksi. Enkeli haukotteli ja meni takaisin sänkyyn.

Enkelten kaupunki vaipui syvään uneensa,
herätäkseen taas seuraavaan aamuun.

Selite: 
Vanha, vanha, vanha, mutta tämän avulla ansaitsin paikkani kirjoittajalukiossa. Vuodelta 2007.
Kategoria: 
 

Kommentit

Mystistä taikaa verhoaa sisälleen tämä hieno tarinasi.

 

Käyttäjän kaikki runot