Insaniteettitila

Kirjoitan päiviä naulalla tiiliseinään ja makaan selälläni kylmällä kivilattialla. Vieressäni puhisee kukko. Saattaa olla riikinkukko, pikimustat höyhenet, suuret kynnet, hohtavat punaiset silmät. Se varistelee höyheniään ja huokailee tummaa pölyä suustaan. Pöly vaikuttaisi muuttavan kiveksi kaiken mihin koskee.

Selästäni on kasvanut lonkeroita jo kolmatta päivää. Näyttää siltä että noilla lonkeroilla on oma mielensä ja jonkinlainen staattinen sähkövaraus jolla ne sitten polttelevat hermoratojani. Toinen käteni puuttuu koska jouduin lyömään sen vasaralla kivipölyksi.

Lattialla näyttäisi ryömivän pieniä toukkia. Jostain syystä ne kiroilevat jatkuvasti. Ne ryömivät korviini öisin ja aloittavat muuntumisleikin. Ovat kai kaikkiruokaisia mutta pitävät erityisesti rasvaisesta ravinnosta. Olen saanut kovasti päänsärkyä.

Joskus saapuu myrsky, ensimmäinen merkki siitä on seinissä vapisevat värekarvat, jonka jälkeen katto aloittaa hinkuyskänsä.

Kaipaan sadetta ja sinistä taivasta. Joka yö putoan loputtomalta tuntuvan matkan, kunnes herään siihen kuinka vedän mahalankulla verialtaaseen. En voi huutaa enää koska äänihuuleni lakkasivat toimimasta ikuisuus sitten. Joku katselee minua selkäni takaa. Vaikka kääntyisin kuinka nopeasti en näe kuin vilauksia kääntyvästä varjosta seinillä.