Äiti sanoi minulle useasti, ettet ole kukaan.
Hänellä on oma tapansa rakastaa.
Niin oli minullakin.
Katsoin ohikiitäviä valoja pimeydessä, pienet valopilkut syleilivät minua.
Olenko taas uudesti syntynyt?
Autojen pakokaasu leijaili sieraimiini, se tuoksui helvetin hyvältä.
Potkaisen nuhruisen pallon kadulla, se lensi ehkä metrin eteenpäin.
Metrin.
Miksi näin käy aina minulle?
Unelmoin joka yö siitä kuinka joku kevyesti ottaa käteni, puristaa sitä rohkaisevasti ja sanoo:
”Et ole yksin, et ole koskaan ollutkaan.”
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
*ottaa kädestä, puristaa rohkaisevasti ja sanoo tuon viimeisen lauseen* <3
Kultarakas, niin kauan ku mä hengitän, mä hengitän sinulle. Vain ja ainoastaan sinulle. Mä yritän auttaa sua eteenpäin, jos sä kaipaat potkausta perseelle.