Älä itke äiti

Runoilija Vartijaton

nainen
Julkaistu:
2
Liittynyt: 24.12.2013

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

 

Jälleen putosi yksi monista viime päivien aikana vuodatetuista kyynelistäsi. Katsoin sen hiljaista matkaa pitkin poskeasi sanomatta mitään. Aamuaurinko ei juurikaan lämmittänyt sillä oli talvi, mutta sen säteet heijastuivat silti ikkunastamme ja osuivat tuohon kyyneleeseen, jonka taakse kätkeytyi paljon. En tiedä mitä, mutta aistin sen olevan sekaisin vihaa, surua, katkeruutta ja epätoivoa. Minulle on kerrottu, ettei äiti enää näkisi kevättä. Miten niin? Oliko kevät piilossa tuon lumen alla, eikö sitä voisi kaivaa esiin? Aikuiset olivat vain pudistelleet päätään, naurahdelleet vaisusti. Vanha täti, jonka nimeä en muista enkä pidä hänestä laisinkaan, nimitti minua silloin hupsuksi, kun en ollut ymmärtänyt ja oli tokaissut ettei vielä kannata kertoa. Kertoa mitä? Juurihan he sanoivat että kevät on piilossa? En joskus aivan ymmärrä aikuisia, he ovat niin monimutkaisia.
Äiti ei enää edes leikkinyt kanssani, mikä oli mielestäni hassua, sillä ennen hän suorastaan rakasti sitä. Kyllä hän välillä yrittääkin, mutta huonoin tuloksin. Lopulta hän pitelee vatsaansa ja voihkaisee. Kerran tällaisessa tilanteessa keksin kysyä, saako äiti minulle pikkusiskon tai -veljen. Olin nähnyt lastenohjelmissa, että yleensä äidit pitelevät silloin vatsaansa. Silloin hän itki ensimmäisen kerran nähteni kunnolla. Itki, eikä antanut sille tulla loppua. Halasin häntä, mutten osannut sanoa sanaakaan lohdutukseksi. Enhän edes tiennyt, mistä on kyse. Hän vain kaappasi minut syliinsä ja itki vuolaasti olkaani vasten.

Nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, minä tiedän, mitä tarkoitti ettei hän voisi nähdä kevättä. Tiesin sen kai jo silloin jossain sisälläni, mutta niin pienen oli hankala hahmottaa sitä. Samaa toistellaan minulle tänäkin päivänä, vaikka osaan kyllä jäsentää ajatukset itsekin siihen kuosiin, että ymmärrän missä mennään. Tiedän etten ole tyhmä. Tässä pitkältä tuntuneessa ajassa olen oppinut muistamaan tädin, josta en tuolloin pitänyt, olen oppinut jättämään leikkimiset syrjään, hoitamaan talon askareita. Ennen kaikkea hahmottamaan nykyistä tilannetta paremmin kuin kukaan heistä, jotka minulle tuolloin seitsemän vuotta sitten koettivat sitä selvittää. Nykyään tajuan, että juuri ne samat ihmiset eivät tiedä asiasta kuin pinnan.
Äiti ei ole ihminen, joka vuodattaa asiansa ventovieraalle. Hän ei kerro kaikkea edes minulle, mutta osaan laskea asiat päässäni yhteen. Seitsemässä vuodessa oppii paljon. Hän ei koskaan ole ollut ihminen, joka itkee syyttä. Hän on aina koettanut välttää sitä huolestuttamatta meitä suotta. Vaikka kyllä hänellä olisikin syy. Hän on ihminen, jolle itku on aina viimeinen ratkaisu. Ihminen, joka kärsii sisällään.

Enkä minä ole enää se sama pikkutyttö.

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Koskettava ja surullinen.
Jos tosielämästä niin osanotto menetyksen johdosta.

 

Käyttäjän kaikki runot