Minä olin sinuun niin valtavan rakastunut
olisin tehnyt mitä vain saadakseni omakseni sut
mutta toinen sinut vei
haaveeni toteutuneet ei
Sain kauniin muiston sinusta
mutta sekin multa riistettiin
se oikein kotiovelta haettiin
Minä ehdin jo iloita kosketuksestasi
kunnes tajusin että kosketit minua
pahoinpidelläksesi minut
kun en muuten suostunut muistostani luopumaan
Kun tänään kävelin hautasi ohitse
tunsin että ohikiitävän hetken ajan
sinä näit minut
hoikkana, kauniina, onnellisena
kävelemässä eteenpäin
jatkamassa elämääni
Ja vaikken minä niin kauhean hyvin
ole pärjännyt elämässä
niin ainakin
minä olen yhä tässä
Selite:
Vahingonilo on paras ilo
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis ja katkeran vihamielinen! :)
Aikamoisia tunnetasoeroja viheltää!
Ajattelua herättävä.
vahongoniloa, lapsekasta, ilkikurista
pienestäpä ihminen repii ilonsa ja omanarvontunteensa.
En tiedä mitä niin kamalaa voi toinen tehdä että sille tuntee tarvetta irviä vielä tämän kuoleman jälkeen. No eipä ne kuolleet elävistä, ei pitäisi eläviän haudoillekaan liikoja katsella.
Vähän tuli sellainen olo että tämä oli runon minälle käänne jossa huomata että voi menneisyydestään huolimatta jatkaa elämäänsä joka siis jatkuu tosiaan vaikka nöyryytyksiä ja menetyksiä on kokenut.
onhan se vahingonilo laillaan mukavaa, mutten nyt kumminkaan tiedä. Ehkei sittenkään!
Kaunis ja katkeran vihamielinen! :)