järjetöntä

Tuskinpa se päättyy koskaan... elämänkokemuksen myötä sitä oppii kyllä hallitsemaan, tarkastelemaan realistisesti... rakkaus ei aina tarkoita että suhteella on edellytyksiä onnistua, joskus ihmiset voi rakastua toisiinsa vaikka tilanne ois mahdoton, äärimmillään jopa että toinen tai kumpikin on varattuja... järkikin voi erehtyä kuuntelemaan tunteen ääntä ja ihmiset ryhtyy päättelemään ettei pettämisessä oo mitään pahaa kun se tapahtuu rakkaudesta. Mitä sitten voi kuunnella jos ei uskalla luottaa tunteisiin (niin tärkeitä kuin ne ovatkin) eikä edes järkeen? Ehkä on olemassa syvempi todellisuuden ääni, todellisuudentaju, omantunnon herkkyys, sydämen sisäinen aisti - minun kokemusmaailmassa se liittyy Jumalaan, hengenmaailmaan - että voi säilyttää moraalin silloinkin kun järki ja tunteet vetää moraalittomuuteen. Elämään sisältyy ristiriitoja ja vaikeita kysymyksiä, mutta se on elämää! Ajattelen että tärkeintä on oppia kulkemaan vastuullisesti ja toista kunnioittaen, silloin voi katsoa itseään silmiin tilanteessa kuin tilanteessa. Tällaisia ajatuksia syntyi puhuttelevan runosi pohjalta...

Tässä oli paljon puhuttelevia ja samastuttavia kohtia,
"että välillä uskon tavanneeni hänet"
- niin, mielikuvituksen voima on uskomaton.
Lopetus sopivan rikkonaisella, hätäisellä tavalla muotoiltu, sopii ajatukseen.

niin kerropa se! samaa olen itsekin monesti miettinyt :/ hieno runo koskettavasta aiheesta.