Mee varovasti.

Mee varovasti, nyt ku lähdet.
Mee varovasti, ku tietä ajat.
Liian moni multa matkan varrel jääny,
liian moni niitä kaipaamaan jääny,
kukaan ei kotona sitä poikaansa saanukkaa takas,
kaikki soitti mulle ja käski sen nopee takas,
mut ei, mut ei, se ei koskaa himaa tullutkaan.
Mut ei, mut ei, varovasti se ei tullutkaan.
Vaikka mä sanoin; ''Hyvää yötä kulta, mee varovasti, tie on nyt liukas. Kello on kolme aamulla ja siel on pakkasta, soittele mulle viellä huomen aamulla, niin tiedän et oot turvassa ja kotona takkas lämmössä. Mä rakastan sua, oot rakas, mee varovasti ja tuu viel takas''.
Auto starttas ja se lähti, varovast vaikka kuinka
meni, se auto vaa lähti ja tieltä luisti.
Sanat ''mee varovasti'' ei enää auta,
ku jouduin nyt sulle kaivaa hautaa.

Olit mulle ihan helvetin rakas,
en tiedä miten sut koskaan saisin takas.
Liikaa multa on viety ja nyt sut.
Mitä vittuu mä oon sille ''Jumalalle'' tehny ?
Se riistää multa kaiken,
mm. elämän.
Se ottaa multa pois, kaiken mistä välitän.

Älä kosta mulle, jos suhun sattuu
ainut mihin tottuu on se et sua rakastin,
kultani mun, rakas poika, olit mulle
todella tärkee, en voi sanoiks pukee noita.
Sanoja, tekoja ja muita, jotka sai mut iloseks
siitä et mulla oli sut.

Ainut mitä enää voi on toivoa,
sanoo tarpeeks hyvin ystäville
;''Mee varovasti, tie pettää, oot mulle tärkee
ethän mee''.
Se ei auta, joskus käy niin,
se sattuu, mut pitäis olla rohkee,
mut en enää pysty.

Ei enää jaksa, toistaa niitä sanoja
turhasta, kun kohtalo ei kuuntele
se vaan tekee, jos jonkun on aika mennä
mitä mä sille sitten teen ?

Mee varovasti oli ainut minkä kuulet.
Mee varovasti oli ainut mitä toivoin.
Mee varovasti oli ainut mitä en saanut.
Kaikki mitä en enää saa on mennyt,
mitään en saa, kaikki on viety.

Enää suo en takasin saa, koita kestää
nii mä jatkan matkaa.