Tie on pitkä ja synkkä, ei ole valoa eikä ole kaveria. Yksin laahaan jalkoja perässäni, olen rikki. Voimat vähenevät, ei näy ei kuulu mitään. En jaksa pysähdyn.
Yhtäkkiä näen pitkällä kaukaisuudessa valoa, se nähenee ja
lähenee. Se on edessäni, hän on pieni, vaalea kihara tukkainen tyttö. Katson häntä silmiin, hänessä on jotain tuttua, sehän on minun oma enkelini.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Jos toisten mielestä tämä ei jätä arvailtavaa, minun mieleeni nousi kysymys, jota sinunkin on hyvä aprikoida - kuka lähetti enkelin sille tielle, nostamaan sinut jaloillesi, kuka kantaa jalkojasi kivikossakin? Keneen voit luottaa aina, kuka vie sinut aina huomiseen, ja ikuisuuteen valoiseen?