maailmani

"Aaltojen iskujen kohina rantakallioon huuhtoivat pienen tytön avunhuudot pois hänen huuliltaan. Hän tiesi kuolevansa, mutta ei silti suostunut lähtemään ilman taistelua. Hänen voimansa uupuivat vähitellen ja lopulta pieni tyttö painautui veden alle. Hän taisteli viimeiseen asti urhoollisesti, mutta hän ei voinut taistella väistämätöntä vastaan ja hän hukkui.

Heräsin painajaisestani hiestä märkänä. tiesin koko tapahtuneen olleen vain pelkkää unta, mutta silti se sai minut hermostumaan kerta toisensa jälkeen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun näin saman painajaisen, mutta tänään se tuli olemaan viimeinen. Tänään tulisin tekemään sen. Tänään vaipuisin ikuiseen uneen ja vihdoinkin saisin nukkua rauhassa ilman painajaisia. Vihdoinkin saisin rauhan.

Katsoin kelloa ja taas olin myöhässä töistä. Jälleen yksi pitkä tuskallinen taival edessä, mutta tämä päivä oli vain enää kärsittävä. Kohta kaikki olisi hyvin. Kohta kärsimykset kärsitty.

Pieni kaliiperinen pistooli taskussa lähdin sitten työpaikalleni. tänään sen tekisin. Kaikkien työtoverieni silmien edessä. Näkisivät nekin tekopyhät kapitalistit, että kerrankin minustakin on johonkin enkä ole vain pelkkää puhetta. Saan ainakin pilattua heidän päivänsä jos he edes välittävät…"

- Mitä sinä luet.? kuului kysymys olkani takaa.
- En mitään ihmeellistä. Anna minun olla. Vastaus kuului lempeämmin kun olin sen tarkoittanut. Olin todella väsynyt ja siitä syystä hyvin kiukkuinen. Loppukokeet edessä ja ei hetkeäkään rauhaa opiskella. Aina joku valittamassa tai koputtamassa olkapäähän. Minulla on aivan liikaa ystäviä.

He kyllä ymmärtävät jos heille kertoisin olevani erittäin väsynyt ja stressaantunut ja tahtoisin vähän levätä rauhassa. Toisaalta he saattaisivat myös alkaa säälimään minua ja sääliä en kaipaa keneltäkään. Sääli on heikkoutta.

Kovasti yritin väsymyksestä huolimatta kirjoja selailla. Minun oli pakko läpäistä se koe. Jos en sitä tee en läpäise kurssia ja en saa päästötodistusta. Koe oli läpäistävä ei vaan itseni takia vaan myös opettajan, että saan naurettua hänelle päin naamaa kun hän ei usko minun onnistuvan. Myös isäni takia minun oli päästävä koulusta. Hän oli hyvin tiukka asian suhteen ja osalta hänen takiaan minä tähän kouluun olin hakenutkin.

Univelka alkoi tehdä tehtäväänsä ja ei kulunut aikaakaan kun olin jo kaukana nukkumatin maassa otsa nojaten kirjaan.

Aamun ensisäteet lämmittivät poskeani. Lämpö herätti minut. Olin nukahtanut. EI, en saanut nukkua, missään nimessä en olisi saanut nukahtaa. Kellokin oli jo, vaikka mitä. Myöhässä taas niin kuin aina. Sain taas kieli vyön alla juosta että ehtisin luennolle. Miten voin myöhästyä tänään. Tärkeimpänä päivänä. Juuri tämän takia en olisi saanut nukahtaa. Eikä huonetoverini sitten ollut viitsinyt minua herättää ties minkälaisen tekosyyn takia tällä kertaa. Hän ei pitänyt minusta jostain kumman syystä ja voin sanoa, että viimeisimpien hänen tempausten takia tunne on molemmin puoleinen.

Luokan ovet olivat jo kiinni kun singahdin käytävän päähän vielä pukien päälleni. Viimeinen syvä henkäys ja ovesta sisään. Koko luokka hiljeni kun astuin sisään. Opettaja katsoi minua hyvin kylmästi lasiensa alta.
- Ja milläs syyllä tällä kertaa nuori herra pyrkii luennolleni. Kompastuin koiraan matkalla tänne ja se hyökkäsi kimppuuni. Vai olikohan avaruusolennoilla ehkäpä osaa tällä kertaa. Kertokaahan, varmasti koko luokka tahtoo kuulla tämän kertaisen selityksen.
- Nukuin pommiin. Anteeksi, että olen näin myöhässä. Tuli eilen yöllä opiskeltua myöhään.
- Mitä ihmettä. Nuori herra Harrison osaa avata kirjan. Soittakaa joku ihmeessä uutisryhmä paikalle tämä on todella historiallinen hetki. Hän on, jopa lukenut tällä kertaa. Ota paikkasi ja katsotaan onko lukemisestasi ollut apua vai oletko rasittanut herkkiä aivojasi aivan turhan takia.

äääääääKoe ei tietenkään mennyt hyvin. Nukahtamisen takia olin ehtinyt unohtaa kaikki mitä olin eilen illalla lukenut. Nyt professori tulisi hauskaa kustannuksellani. Nyt oli todellakin tehnyt virheitä suurimman. Olin antanut professorille sen mitä hän oli koko ajan odottanut ja hän tuli varmasti mielellään käyttämään sitä minua vastaan.

En tiedä, mutta epäilen että hän saa kieroutuneella tavalla sairasta tyydytystä siitä kun saa pilata nuoren ihmisen elämän. Voin sanoa, että onhan minussakin kyllä vikaa, mutta minä olen tosissani yrittänyt pärjätä ja professori ei ole tehnyt siitä helppoa. Alusta asti olen ollut hänen silmätikkunaan. Kaikista muista kursseista olen saanut vain parhaimpia arvosanoja, mutta hänen kursseiltaan on tullut vain aliarvoisia ja tästä kyseisestä kurssista hyvin todennäköisesti hylätty suoritus.

Hän todellakin oli sairas vanhamies, joka olisi pitänyt laittaa eläkkeelle jo vuosia sitten. En voinut kun toivoa että koe olisi mennyt edes sen verran hyvin että olisin edes ala-arvoisesti läpäisyt sen. Kun ottaa huomioon kuka oli kokeiden tarkastajana niin toivoa minulla ei ollut, kuitenkin yritin uskotella itselleni minulla vielä toivoa olevan, vaikka tiesin ettei sitä minulla ollut.

Seuraavana aamuna varhain ryntäsin huonosti nukutun yön jäljiltä ala-aulaan, jossa ilmoitustaulu sijaitsi. Tietäen professorin täsmällisyyden koetulosten pitäisi jo olla näkyvillä ja siinähän ne komeilivatkin uunituoreena. Kahlasin läpi sankan ihmisjoukon. Moni poistui taululta iloiten ja hyppien riemusta, toiset jopa itkien. Pääsin massan läpi ja hain omaa nimeäni listalta, vaikka tiesinkin sen olevan turhaa ja valmistauduin jo masentumaan kun silmiini osui nimeni.

Silmäilin arvosanaa. B komeili nimeni jälkeen katkoviivalla. Ei mikään huippu suoritus, mutta läpi kuitenkin. B:kin kelpasi minulle vallan hyvin. Se tiesi sitä että läpäisin kurssin ja pääsisin valmistumaan. Rimaa hipoen, mutta valmistuisin kuitenkin.

Samalla kun olin hyvällä tuulella ja uskoin ettei mikään saisi hyvää mieltäni syrjäytettyä päätin noutaa postini. Olin saanut kirjeen professorilta. Mitäköhän se vanha pieru nyt halusi. Varmasti tahtoi saada tietää miten ihmeessä olin kokeessa kyennyt lunttaamaan tai muuten huijaamaan. Kuitenkaan syynä ei ollut huijaus epäilyt vaan valittelu kirje siitä että minulle oli vahingossa annettu väärä arvosana. Oikea arvosana kuuluisi olla F B:n sijaan.

Murruin täysin palasiksi. Vajosin lattialle ja postivirkailijana toiminut vanhempi opiskelija tyttönen oli jo hälyttämässä ambulanssia. Järkytyksestäni kuitenkin huolimatta huomioin muunkin maailman ja nopeasti kokosin itseni ja ilmoitin olevani täysin kunnossa. Maailmaltani oli juuri viety pohja. Yksi pieni kirje kykeni tuhoamaan toisen maailman noin vain. Minulla ei ollut enää syytä elää. Professori oli juuri riistänyt minulta viimeiset toiveet paremmasta huomisesta.

Jotenkin kaikki tuntui vain niin turhalta. Oleminen, hengittäminen, toisten ilon ja riemun sietäminen oli mennyttä minulle. Minulla ei ollut enää elämää, syytä olla tai tuntea riemua kuolleissa sydänteni palasissa.

äääääääAjattelematta sen suuremmin tulevaisuutta, tapoja yrittää saada professorin päätä käännettyä lähdin kävelemään kohti tämän toimistoa. Järkevä ajattelu oli kaikonnut päästäni täysin.

Enää en kyennyt hahmottamaan oikeata tai väärää. Millään ei ollut enää mitään väliä. Tahdoin vain oikeutta ja tiesin vain yhden ainoan keinon, jolla sitä kykenin saamaan. Saavuin hänen toimistonsa ovelle.

Mitään sen suuremmin ajattelematta ryntäsin ovesta sisään. Siinä hän istui. Siinä hän oli, mies joka oli tuhonnut tahtoni elää. Hän joka oli tehnyt elämästäni helvetin ja tiesi sen, nautti siitä tiedosta ja antoi minun tiedostaa hänen nauttivan minun kiduttamisesta. Nyt oli aika maksaa potut pottuina.

Silmä silmästä, veri verestä ja elämä elämästä. Professori ehti pari silmän iskua ihmetellä mitä asiaa minulla hänelle oli kun silmät mustina loistaen tyhjyyttä syöksyin hänen kimppuunsa kietoen käteni hänen kaulansa ympärille.

Tahdoin puristaa hänestä ulos elämän, joka hän oli minulta vienyt. Tahdoin nähdä hänen kärsivän niin kuin minä olin tehnyt. tahdoin nähdä kuinka hiljaa hänen elämänliekkinsä sammuisi minun käsissäni ja tahdoin nauttia siitä.

Ikäisekseen hän laittoi hyvin hanttiin ja pääsi pakenemaan otteestani, mutta nuorena voimakkaana miehenalkuna ampaisin hänen peräänsä hullunraivolla. Ennen ovea tavoitin hänet ja upotin sen hänen niskaansa pöydältä nappaamallani paperiveitsellä.

Tiedostaen professorin kylmettyvän ruumiin jalkojeni vieressä panikoiduin täysin kun huomasin sisälläni olevan hirviö, joka kykeni riistämään toiselta hengen. Enää ei ollut paluuta. Sytytin paperin täyttämän roskakorin ja asetin sen pöydän alle. Ovi lukkoon ja yltä päältä veressä syöksyin kohti rappusia pyrkien katolle.

Opiskelija ystäväni säntäilivät kirkuen pois edestäni. Moni yritti pysäyttää mutten välittänyt heistä vaan jatkoin määrätietoisesti matkaa aivan kuin katolla olisi ollut pelastus ongelmiini.

Katolle päästyäni seisahduin reunalle ja katsahdin hetken alaspäin. Aivan kuin maa olisi kutsunut minua. Aivan kuin itse Jumala olisi ollut täydessä loistossaan alhaalla ottamassa minua kiinni avosylin. Hän kutsui minua luokseen. Hän tahtoi minun tulevan. Avasin käteni ja kaaduin eteenpäin. Olin iloinen kun sain pudota Hänen syliinsä. Hän varmasti ottaisi minut kiinni ja vapauttaisi minut kaikista synneistäni.

Juuri ennen kuin Hän sulki minut syliinsä ja antoi minulle anteeksi näin edessäni harmaata, kulunutta asfalttia, johon mätkähdin pää edellä lopun ruumiini seuraten hetkeä perässä. Ei suurta valkeaa valoa. Ei punaista haisevaa, lämmintä pätsiä. Ei mitään, hetki olin elossa, hetki olin poissa.