Ajatuksia kuolemasta

Runoilija kyynikko

Käyttäjän <span class="sydan sydan-punainen"><svg width="10"height="10"viewBox="0 0 1000 1000"xmlns="http://www.w3.org/2000/svg"><path d="M497,203C537,107,630,40,737,40C881,40,985,164,998,311C998,311,1005,347,990,413C969,503,919,583,852,643L497,960L148,643C81,583,31,503,10,413C-5,347,2,311,2,311C15,164,119,40,263,40C370,40,457,107,497,203z"/></svg></span> kyynikko kuva
mies
Julkaistu:
27
Liittynyt: 22.3.2006
Viimeksi paikalla: 21.8.2019 11:04

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-



Uusin runokirjani "Unenmaan merihiekat" on julkaistu. Bod.fi. ISBN: 9789528009290

Runoni eivät ole itsestäni, vaikka jokaisessa on itseäni.

Lämpimät kiitokset kaikille sivuillani kävijöille.




 
Suosittelen:
 

Minä olen kuolemaa miettinyt lähes koko elämäni. Muistan tajunneeni jo muutaman vuoden ikäisenä kuolevani, ehkä pikkuveljeni kuoleman jälkeen. Sitten teini-iässä monta kertaa ahdistuin ajatellessani, mitä kuolema tuo tullessaan. Oli niin lohdutonta ajatella, että sen jälkeen ei olisi mitään, vain ikuinen tyhjyys. Silloin kuitenkin lohdutti se, että olisi vielä monen vuosikymmenen elämä edessä. Kuolemaan olisi niin käsittämättömän pitkä aika.

Sitten tulivat elämään muut asiat. Työ, seurustelut, naimisiin menot, lapset, jatko-opiskelut jne. Eipä useinkaan tullut ajateltua perimmäisiä takalaitoja, mutta silloin tällöin kuitenkin. Kun ikää tulee lisää ja jäljellä oleva oletettu elinaika alittaa jo reilusti takana olevan, niin ajatukset kuolemasta lisääntyvät. Kuitenkin niin, että ymmärrys kuoleman väistämättömyydestä lisääntyy ja alkaa ymmärtää, että ikuinen elämä ei varmaankaan ole mikään taivas.

Kun sitten vielä sairastuu vakavasti, niin on pakko alkaa tehdä sovintoa kuoleman kanssa. Kun olen ollut useasti leikkauspöydällä ja minut on vaivutettu anestesiaan, olen alkanut ajatella, että kuolema on nukutuksen kaltainen olotila. Silloinhan ei ole mitään tuntemusta missään, niin kuin on normaalissa unitilassa, jossa tavallaan aistit ovat koko ajan "hälytystilassa".

Kun vielä ajattelen, mitä kokemuksia minulla on ollut ennen syntymääni kuluneista miljardeista vuosista. Ei yhtään mitään. Samalla tavalla menen kuolemaan, ajattomuuteen, taivaaseen, jossa ei ole huolia, ei kipuja, ei mitään. Onkohan universumi meidän oikea jumalamme? Vaikea sanoa. Mennään alueelle, josta ei kukaan tiedä mitään.

On aika vaikeaa uskoa, että jumalan taivas olisi sellainen kuin joissakin kertomuksissa ja kuvissa, joissa istutaan pilven reunalla ja iloitaan ajattomuudessa. Oli miten oli, niin vaikeinta kuolemassa on luopua läheisistään. Se on varmaankin raastavin tunne ennen varsinaista lähtöhetkeä. Lähdön jälkeen ei enää tunne edes ikävää.


 
oletus

Kommentit

Koskettavia ajatuksia kuolemasta, jokaisen kannattaa pohtia joskus <3 
 

Käyttäjän kaikki runot