Vanha mummo katseli vanhainkotinsa huoneestaan ulos,
oli taas hieno keväinen päivä,
ihmiset kulkivat askareillaan,
joku työnsi lastenvaunuja,
joku talutti koiraansa.
Elämä oli ihmeellinen asia,
kaikki oli mennyt hyvin,
vai oliko?
Mummo ei ollut vielä koskaan rakastunut,
ei vain sitä oikeaa ollut koskaan löytynyt.
Naapurin Kalle yritti joskus nuoruudessa
ängetä väkisin tuvan vintille,
kännissähän se oli kuin käki,
ei siitä tullut mitään.
Joku silloin tällöin pyysi saatolle,
tuli mukaan, mutta siihen sitten jäi,
ovelle
Opiskelut olivat aikoinaan tärkeimpiä kuin seurustelu,
oppia ja taitoa tuli paljon, mutta jostain jäi ilman.
Valmistuessaan,
työ ja ura veivät mukanaan
ei sitä silloinkaan oikein olisi kerennyt
Milloin sitä sitten olisi ehtinyt, seurustelemaan,
rakastumaan,
saada perheen
lapsia,
missä välissä ne työt sitten olisi pitänyt hoitaa,
jos olisi ollut vielä perhettä
Ehtisiköhän sitä vielä?
ajatteli mummo
ovi kolahti ja huoneeseen tuli
Aatos,
se naapurihuoneen mies.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskaan ei ole liian myöhäistä...