Etsin
uutta ihmisen muotoa
että voisin käsilläni
ja sinun käsiesi avulla
muovata itsestäni uuden,
ehjemmän, paremman,
sellaisen joka ei ole tehty raudasta
mutta ei silti murru
ei murru paineen alla
ei murru, kun rakkaus loppuu
ei säröile kun eteen tulee
sielusi sisimpien kätköjen
kylmä kiviseinä.
Sinä,
sinä rikot minut,
rikot minut sanoilla,
rikot minut teoilla,
rikot minut rakkaudella, joka meillä joskus oli
rikot minut koko sydämestäsi,
sen särkyneen pinnan kautta,
ja sielun joka vapisee
nähdessään kuinka minä itken.
Etsin uutta olemusta,
sellaista mitä ei vielä ole
mutta mitä pitäisi olla
että me kykenisimme tässä maailmassa elämään,
näkemään, mikä kannattaa ja ei.
Sinä, sinä rikot minut,
murrat kuin lasin,
katkot kuin kuivan kukanvarren,
poltat kuin liekki, joka nuolee kaikkea elävää.
Sinä olet minut rikkonut,
sinä olet minut murtanut,
ja kaikella sillä kivulla
olet minusta muovannut
uuden ihmisen.
Omasta kivustasi,
surusta joka saa sydämesi käpertymään
kun huudan sinulta apua
ja sinä vastaat julmilla sanoilla
sillä tiedät
tiedät
että minut on murrettava.
Minun kivustani,
minun surustani ja kaipauksestani
rakkaudestani sinua kohtaan
joka ei koskaan saavuttanut meidän unelmiamme
(niitä yhteisiä)
Minun palasistani sinä olet muovannut
uuden ihmisen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kivulias sydäntuskan huuto!!!! Jotain pientä valoa aistin lopussa. Tuskaisen koskettava runo.