Miten sitä selittäisi, ettei rakkaani katoaisi?
Taidan olla vähän ihmeellinen,
tai ainakin erilainen.
Mä tunnen asioita, sellaisia joita,
ei välttämättä kannattaisi ajatellakaan.
Kummasti ne kytkeytyy toisiinsa,
ja kietoo mut omiin verkkoihiinsa,
jättää mut ansaani polkemaan.
Kannattaisi ehkä olla rationaalinen,
fiksu ja järkevä, kaikin puolin optimaalinen,
olla hyvä koulutus ja oma asuntokin joskus.
Se onkin helpointa, on kaikkein turvallisinta,
ei mikään muu kai auta,
kuin tyytyä kohtaloonsa.
Miten verkoista pois pääsisin,
etten aikaani enää tuhlaisi?
Tiedän olen aika ihmeellinen,
puoliksi taiteellinen ihminen.
Mä koen asioita, sellaisia joita,
ei välttämättä rakkaani ajattelekaan.
Sieluani ne haavoittaa, silti on pakko jaksaa,
jatkaa valitulla radallaan.
Hengitän,
ajattelen,
tunnen
ja olen.
Koen
ja näen.
Selitän,
sen jollakin tavalla.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvä runo. Eihän taiteella monikaan elä, mutta voihan sitä toki silti harrastaa muuten. Ja silti, silti tekisi mieli sanoa runominälle, että älä tyydy siihen turvalliseen, vaan tee sitä, mitä oikeesti haluaisit tehdä.