Itken yksin kaipauden nurkassa.
Ei kukaan kuule itkuani,
ei kukaan kuule huutoani.
Ne katoavat vain pimeyteen,
jonnekin kauas harmauteen.
En tiedä mitä pitäisi tehdä,
en liikkeelle jaksa mennä.
Haluan odottaa,
mitä seuraavaksi tapahtuu.
Taasko itkeä saan, vaik se turhauttaa,
enkö kullan kainaloon,
saa enää kyyneleitäni vapauttaa.
Mut sitten jokin valaisi nurkkaani.
Poistui huolet,
poistui itku.
Ei tunnu paha enää sisimmässä.
Sun huules vetäytyi elämän hymyyn,
silloin naurahdin.
Vain sun pieni hymy kaunis niin,
sai mut ilon tunteisiin.
Sä katsoit mua silmiin ja tartuit kädestäin,
mut auttoi tyttö nurkasta pois,
voiko olla näin?
Silloin ymmärsin,
et sait mut mukaan nauramaan,
sait mut nousemaan.
Jatkaa kun elämää vain sun kanssas saisin,
olisi kaikki hyvin,
enkä koskaan enää itkisi,
paitsi kanssasi.
Olet mulle ystävä,
ja niin rakas ja tärkeä.
sä sait mut tuntemaan,
hyvää mieltä,
et yksinäistä,
jättäis yksin varmaan milloinkaan.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Ihana runo *hmm, mitähän kavereille kuuluu?*
aivan ihana runo... =) saa kaipaamaan kaukana asuvaa ystävää kovasti..