Pimeää,
niin pimeää.
Eteeni en nää,
en jaksaisi enää.
Koti jo häämöttää,
ei enää pelättävää
Varjot puhuvat,
kuiskivat ja pelottavat
Ne sanovat,
puhuvat, huutavat.
En henkeä saa,
Pakko jatkaa!
Silmissä kyyneleet,
kosteat, virtaavat kyyneleet
Turvaan pääsen,
niin ainakin luulen...
Selite:
Oma mielikuvitus on se pahin pelon hetkellä.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvä, koskettava runo.