Pikkusiskolleni, nyt ja aina.

Runoilija Nemimonde

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 30.10.2005
Viimeksi paikalla: 23.11.2018 20:49

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Etukäteen tässä kiitän kaikkia arvosteluista, en kerkiä jokaiselle tulla kirjoittamaan erikseen kiitosta, valitan :(
 

Mä muistan kun me kohdattiin ekan kerran,
rakas pikkusiskoni
Sä tulit meidän luo, vallotit meidän sydämen
Sä kuuluit meidän perheeseen
ennen kuin itse sitä tiedostettiinkaan.

Päivänvalo paistoi sinä päivänä
se paistaa vieläkin samanlaisena
Vaikka nyt tuntuukin pahalta
Niin päivänvalo paistaa uudelleen aina

Sä olit vähän isompi mun lapasta
silloin kun olin yhdeksän.
Sä olit niin pieni ja täynnä energiaa
Ei me sun perässä pysytty
Sä rauhallisesti nukuit eteisessä

Päivänvalo paistoi sinä päivänä
se paistaa vieläkin samanlaisena
Vaikka nyt tuntuukin pahalta
Niin päivänvalo paistaa uudelleen aina

Sä kasvoit ja me yhä rakastimme sinua
kuin sinäkin rakastit takaisin
Mikään ei voittanut sitä tunnetta
mikä tuli kun sä tulit mua vastaan koulupäivän jälkeen
Eikä sitä
kun mä itkin pihalla joskus tuskiani ja sä lohdutit
eikä edes sitä
kun sä osoitit kiintymystä tavallasi

Päivänvalo paistoi sinä päivänä
se paistaa vieläkin samanlaisena
Vaikka nyt tuntuukin pahalta
Niin päivänvalo paistaa uudelleen aina

Me vartuttiin yhdessä ja ollaan pitkä matka kuljettu
paljon muistoja jotka sattuu
jotka ei enää myöhemmin satu näin
Mä ylpeänä puhuin susta mun pikkusiskona

Näytin sulle mun vaiheiden tärkeimmät ihmiset
Puhuin susta ylpeydellä ja rakkaudella

Päivänvalo paistoi sinä päivänä
se paistaa vieläkin samanlaisena
Vaikka nyt tuntuukin pahalta
Niin päivänvalo paistaa uudelleen aina

Sit kun vuodet alkoi kulua tähän asti
Mä tiesin, että et tule olemaan aina rinnallani
Sä aloit heiketä, hidastua
Rakastin sua mun pikkusiskona silti

Mä samalla olin kasvanut jo isoksi
Eikä mulla ollut enää aikaa käydä niin usein
katsomassa sun loistetta
Viimeks näin sut uutena vuotena

Päivänvalo paistoi sinä päivänä
se paistaa vieläkin samanlaisena
Vaikka nyt tuntuukin pahalta
Niin päivänvalo paistaa uudelleen aina

Sä aloit heiketä entistä enemmän
hidastuit hidastumista
Mä itkin kun huolestuin sun tilasta
mut aattelin että se menee ohi

Sinä päivänä
Mä tulin töistä kotiin
vailla murheita.

Isoveli kotona, hiljaista
Mulle kerrottiin sun kuolleen
Päässä ei pyörinyt kuin yksi ainoa lause:
"Mun ainoa pikkusisko on poissa ikuisesti."

Päivänvalo paistoi sinä päivänä
se paistaa vieläkin samanlaisena
Vaikka nyt tuntuukin pahalta
Niin päivänvalo paistaa uudelleen aina

Sut haudattiin ilman että näin
mua kaduttaa etten käynyt useammin
siitä pyydän anteeksi.

Mä tuun vielä sun haudallas käymään
enkä koskaan unohda meidän matkaa yhdessä.

Monta vuotta on menty eteenpäin yhdessä
kiitos niistä.

Voi olla, että kaikki ei ymmärrä
miks mä sua pidin aina pikkusiskona
Joskus selitin vitsillä
"Mulla ei oo koskaan ollut mahdollisuutta omaan biologiseen pikkusiskoon"
Ja mä olin ylpee mun isosiskon virasta.

Päivänvalo paistoi sinä päivänä
se paistaa vieläkin samanlaisena
Vaikka nyt tuntuukin pahalta
Niin päivänvalo paistaa uudelleen aina

Totuus on
että koirat vanhenee
ja säkin vanhenit
kymmenessä ja puolessa vuodessa
Siinä ajassa on kerennyt kasvaa
jo isoksi.

Päivänvalo paistoi sinä päivänä
se paistaa vieläkin samanlaisena
Vaikka nyt tuntuukin pahalta
Niin päivänvalo paistaa uudelleen aina

Päivänvalon paisteessa
mä uskon että me nähdään kun mun aika tulee
sä tuut mua vastaan ja saan olla isosiskosi aina
emmekä koskaan toisiamme hylkää.

Päivänvalon paisteessa
elämäni jatkuu yhä ja suru vaihtuu myöhemmin
hyviksi muistoiksi
vaikka nyt onkin henkilökohtainen maailmanloppuni.

Mutta maailmoja rakentuu uusia
mutta koskaan ei tule uutta pikkusiskoa
koska ei ole kuin yksi sinä, yksi pikkusisko.

Päivänvalon paistaessa
lepää rauhassa
rakas pikkusiskoni.

Selite: 
Minun karvainen pikkusiskoni Hyrrä kuoli 5.2.2010 ollessaan 10 ja puolen vuoden ikäinen. Halusin kirjoittaa tunteistani ja maailman parhaimmasta pikkusiskostani runon. Jään kaipaamaan <3
Kategoria: 
 

Kommentit

en voi muuta sanoa kuin että tämä liikutti...lopussa kastui silmät kyyneliin.

Tämä on todella kauniisti ja koskettavasti kirjoitettu.

Kaunis!
Meidänkin Suomenlapinkoira neitonen jouduttiin lopettamaan pari kuukautta sitten ollessaan 15 ja puoli vuotta vanha, kiltimpää ja uskollisempaa ystävää saa etsiä. <3

 

Käyttäjän kaikki runot