Puoli vuotta sitten tupakoitiin yhdessä parvekkeella.
Ne oli ne rippijuhlat.
Naurettiin menneitä, ja kuten aina,
ihmettelitte miten aika menee niin nopeaan.
Liian nopeaan.
Enää ei voi huutaa
"Setä, pyöritä!",
kuten se viisivuotias tyttö.
Pituutesi antoi uuden ulottuvuuden pelkälle käsistä pyörittämiselle.
Kukkamekko hulmusi, ja rinnuksilla oli maitotahroja.
Enää en juo edes maitoa.
Ethän unohda,
tulen katsomaan,
kunhan saan ensin jotain merkittävää aikaiseksi.
Sinä olit sellaista jo saavuttanut,
muuten Sinua ei olisi huolittu.
Mä en ehkä tule enää kukkamekossa,
mutta lupaan huutaa;
"Setä pyöritä!"
Selite:
R.I.P. Setä 31-12-2008
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hienoa ulottuvuutta runossa... Ajan kulumisesta ja suhteena itseen jotenkin kirpeäkin. Koskettava. Elämän nopeiden hetkien ainutkertaisuutta ja kaunista ajattelua ikuisuuden edessä.