Tie

Elämäni kulki käsi kädessä omasi kanssa.
Tiellä, jolta puuttuivat kuopat ja mutkat.
Aurinko paistoi ja maailma hymyili.

Katsoin eteenpäin ja näin pahuuden.
Se kasvoi sisälläsi vaikket siitä välittänyt.
Hitaasti, mutta niin varmasti kuin aurinko nousee joka aamu.

Minun olisi pitänyt jättää sinut kulkemaan tietä yksin.
Mutten kaikessa typeryydessäni voinut.
Rakastin sinua liikaa huomatakseni mikä sinusta oli tulossa.

Kunnes oli myöhäistä.
Heräsin siihen ettet enää nähnyt minua.
Olin sinulle kuin kuka tahansa muukin.
Muttei sillä ollut silloin väliä.
Sillä et enää erottanut vihollista ystävästä.
Upotit minut pahuuteesi.
Se oli minun loppuni.

Mutten surrut.
En itkenyt enkä vihannut sinua.
Rakastin sinua liikaa huomatakseni mikä sinusta oli tullut.