Henkinen halvaus aamun otteessa

Runoilija Aavevaloja

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 1.9.2010

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Minä huudan, mutta äänet hautautuvat kasvoilleni. Minä kuljen ihmisten virrassa kuin vetten päällä.
 

En halua nukahtaa
Kevät huutaa aamukutsuaan ikkunaani vasten
Pidän huoneen valottomana
ja teen itsestäni elottoman kuvaelman vuoteelle
lakanoiden kasvaessa kiinni vartalooni

Tässä huoneessa ei ole mitään sykkivää
Kaikki on pysähtynyt
kahden sydämeniskun väliin
sydämeni kiertyessä mutkalle
ja kerätessä sinermät kammioihin

Numerot seisahtuivat kellossa
hengittäessäni viimeisen huokauksen ulos
Kirjoitan ajalle valheellisen rytmin syvimpiin varjoihin
6:13 6:13 6:13 6:13 6:13 6:16

Maali ei rapise seinällä torakoiden lailla
ja patteri lakkasi yskimästä
naapurin keuhkosyöpää uuvuttajakseni

Kuiskaan vieraan nimen
kysyäkseni neuvoa
Reittiä ainoasta ovesta ulos

Tule sytyttämään valot ihoni alla

Selite: 
Kategoria: 
 

Kommentit

Pysäytit juuri ajan.
Toiveikas, aneleva lopetus - pidän.

Mielenkiintoinen ja vahvasti mieleenpainuva kirjoitus. Olet seisauttanut ajan ja sen lisäksi melkein verenkin...varsin vaikuttavalla sanataiteella. Kaipauksestahan tässä on kyse -siitä, jonka tuntee kipuna?
Pidän tuosta antaumuksesta tekstin lopussa.

vahvaa tekstiä .

 

Käyttäjän kaikki runot