pian alkaa neljäs syksy ilman sinua
katsellessani tummuvaa elokuun iltaa
kääriydyn syvemälle sisimpääni
ja mietin miten suurta voikaan ikävä olla
muistelen niitä alkavia kouluaamuja
jolloin hymyillen toivotit hyvää koulupäivää
ja palaan takaisin lapsuuden kesiin
purppuran värisiin unelmiin
satuihin ja tarinoihin
viljapeltojen katveeseen
olit parhain ukki minulle, meille kaikille
sairauden uuvuttamana sinut vietiin pois
ymmärränhän minä sen,
millainen ihmiskaari on
ja miten täytyy hyvästellä vanhemmmat sukupolvet
mutta haluaisin, että olisit mukana elämän muutoksissani
juhlimassa saavutuksiani, kannattelemassa vaikeuksissa
olen joskus niin yksinäinen ilman sinua, vaikka ympärilläni on kokonainen ihmispaljous
tiedänhän minä sen, että takaisin en sinua saa
ja hyväksyn sen että elämä erottaa rakkaat toisistaan
mutta tänään taas,
olen ikävissäni,
hieman surullinen,
mutta myös hieman onnellinen koska muistan sen,
että olen kokenut sinun kanssasi ukki, elämäni parhaimmat vuodet
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
rakkaus löytyy runostasi. tiedän sen itse. omat vanhemmat on jo aikaa poistunut tästä maailmasta.
Kaunis runo muistamisesta ja ikävästä, ei jätä kylmäksi.
Sydämestä tullut vilpitön runo kaipuusta ja kiitollisuudesta.