Hän oli kaunis, nuori tyttö.
Hän näytti aina niin onnelliselta, mutta jokainen tiesi kyllä ettei hän ikinä tulisi löytämään omaa paikkaansa maan päällä.
Hän hymyili varovasti, vaikkei koskaan oppinutkaan katsomaan silmiin varttuessaan.
Hän näytti niin elävältä, mutta vain pari päivää ja häntä ei enää ollut ja kaikki he tiesivät: hän ei koskaan löytänyt paikkaansa.
He kaikki tiesivät sen, sillä jo lapsena hänen silmänsä tummuivat, jo lapsena hän oli poissa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
onneksi valo voi löytyä vielä aikuisenakin, se voi kaikki vuodet olla ihmisessä itsessään ja kun aika on kypsä, se tulee esiin
hieno runo, haikea ja jotenkin suloinenkin samalla
Kerronnallasi kerrot satua, jonka henkilöstä saamme tietää paljon, vaikka sanoja on rajoitetusti.
Hieno runonen, tämä. :)