Jumalani, Jumalani

Katu täyttyy askelista, elämä on kuolemista..
ei tuhkiakaan jäljellä särkyneistä unelmista,
haavoista sieluun syöpyneistä
vain maailma varjona sydämessä,
ei runouskaan auta tietä pimeää, alhaista kulkeneita
maailmasta juopuneita, hengestänsä luopuneita,
syviin vesiin hukkuneita, pimeissä tulissa palaneita, polun öisen valinneita,
ei lohduta tähdet, rauhoita kuu, ei ravitse maa

mullan maisen raskaus, haudan syvä pimeys,
matojen puhdas rakkaus
syleily arkun puisen, kylmyys paaden marmorisen,
ei kantanut syntejäni kirkkaus
risteilleen naulatut käärmeet,
sumeat katseet, syvät haavat
mustat naulat, hehkuvat poltinraudat
piikkikruunut, orjien kahleet, purppuraviitat
ja temppelin revennyt verho
kaikkein pyhin paljastettu, rikki revitty, maahan tallattu

Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?
huutaa sielu kahlittuna kuoleman kolkolle Golgatalle
ruttohoureisen maan mädille rinnoille
siivettömien perhosten hautausmaalle
maailmassa, joka hakee omaa kadotustaan,
kiihkeästi, kuin harhaan hukkuva haurasta korttaan
ja syleilee kuolemaansa, kuin salskea rakastaja pohjoisen hentoa tytärtä
vuotaen rakkautensa ainoan yönsä kiihkoon
joka aamun usvaan katoaa, jättämättä jälkeäkään