Valheista maailmani rakennan
haluan uskoa sen kauneuteen
tiedän joskus paljastun
mutta elämää ei ole valehtelematta
että se on ja pysyy ikuisesti
peläten ihmistä
karaten pois näkyvistä
kuin syyllinen
sanovat etten tiedä mitä kipu on
etten itkenyt tarkoituksella
mutta minä haluan uskoa tietäväni
sillä se mitä näen ei ole kaunista
ehkä joskus elän kuin tietäisin mikä taivas on
usein elän elämättä oikeasti
kävelen, tuijotan maata
unelmoiden jostain mahdottomasta
mutta niin toivoa antavasta
salaperäisiä katseita
mitä niistä voi päätellä
tylsistyneitä olemuksia
sisältä täynnä unelmia
palavat halusta, riutuvat
joskus ehkä uskaltavat
ehkä eivät
menettävät toivonsa
hukkuvat elämäänsä
kunnes ehkä näkevät jotain tuttua
ja turvallista johon turvautua
pimeinä talvi-iltoina
pitää sylissä ja kuunnella
kuinka rakkaus kiihdyttää
sydämen tahtia.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi