Istun hiljaa, vaiti
yksin maailmassain
Ääretön taivas ylläni, äänetön maa allani
katkeruus syvällä sisälläni
Kun katse taas kohtaa tyhjyyden
minä löydän sen, kadonneen
jo lähes kuihtuneen, oikean rakkauden
Muistan ihmisen lämmön, kauneimman kaikista
tunnen ihonsa pehmeyden, turvan hänen sylinsä
Niin itken, minä murrun jälleen
kyyneleet tuskaa lievittäen, pisara kerrallaan parantaen
Kuitenkin käteni turhaan ojennan
en ulotu menneeseen
ei ollutta takaisin saa
Nyt painan pään, niellen totuuden
todellisuuden luokseni laskien
Paikallani kuiskauksia kuulen
tiedän sydämeni kuolleen
Selite:
kai hänelle.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi