Minusta ei tunnu enää miltään. Kaikki tuntoni ja tunteeni muita kohtaan, ovat kadonneet. En jaksa enää puhua tai tehdä mitään.
Tuntuu, että nykyään, viihdyn kaikkein parhaiten yksinäni. Yksin saan rauhassa vaipua omiin ajatuksiini ja kieriskellä niissä. Minun ei tarvitse puhua kenellekään mitään. Yksin, saan itse päättää, mitä haluan tehdä ja mitä en. En lähde enää mihinkään, enkä tuppaudu enää kenenkään mukaan ilman, että minua pyydetään.
Haluan vihdoin päästä perille omasta itsestäni ja osoittaa, että minulla on oma tahto, omat ajatukset ja pärjään täysin omillani. En kaipaa kenenkään sääliä. En halua olla rasite kenellekään.
Jokainen tekee omat päätöksensä asioista. Uskokoon jokainen, mitä tahtoo, mutta tällä hetkellä tuntuu, että seison ensimmäistä kertaa itsenäisesti omilla jaloillani. Teen, mitä haluan, enkä mitä muut haluavat. Minun ei tarvitse mielistellä ketään, eikä minun tarvitse tuntea syyllisyyttä tai häpeää, jos minua itkettää.
Kukaan ei enää halua tietää asioistani mitään, eikä minun tarvitse miettiä, että pahoitanko jonkun mielen omilla puheillani. Osoitan kaikille, koko maailmalle, etten ole mikään takiainen, jolle joku ihminen on jonkin asteinen pakkomielle.
Haluan näyttää, etten ole enää yhtä typerä, kuin joskus ennen. En antaisi enää mistään hinnasta koko elämääni jollekin toiselle ihmiselle tuhottavaksi. En antaisi, vaikka minulle luvattaisiin mitä. En usko enää ihmeisiin ja tiedän, ettei kukaan voi koskaan tuoda minulle tähtiä ja kuuta taivaalta, vaikka joku niin väittääkin.
Ihmeitä ei tapahdu yhdessä yössä, mutta entä, kun tuntuu, ettei niitä toisille tapahdu koko elämän aikanakaan?
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
