puuttuva kuu, eksyneet tähdet, missä olet aurinko en näe sinua

Runoilija SilverCeleb

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 22.5.2008
Viimeksi paikalla: 7.3.2021 23:10

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
22.7.1993

Mutta miten minun päiväni voisivat olla jo luetut, kun en ole niitä vielä edes kirjoittanut?


Tässä on totuus ja tässä on taru, tässä on elämä ja valo ja tuli. Minä otan sisältäni lyhdystä pieniä kipinöitä ja laitan ne kirjaimiksi paperille. Voin taivuttaa olemassaolon hyväksymään vain sen mitä itse mielessäni näen. Riimukirjaimet lihani kaiverrettuna, saan matkata ajassa ja tilassa väkevänä kuin tuhon enkeli.

 
 

minä menetän sinut
vähän kerrallaan
kadotan syistä joita et edes tunne

ystävyydet hautautuvat
välivuosiin ja siihen
etten minä ole enää tarpeeksi kiinnostava

en tiedä miten päin olisin
on typerää olla näin kiinnostunut
ihan vain olemisesta

meillä ei ole enää tilaa pelihuoneessa
jonne paettiin yhdessä kesällä
sinä ja minä vain
kahdestaan

koska sinulla on nyt horisontti ja reissureppu
olet laajempi ja minä olen tylsä
mustavalkoinen ja kaksiulotteinen

etkä sinä mahdu näihin pieniin haaveisiin
koska olet kasvanut niistä ulos
ja pelaat ihan oikealla pallolla
planeetoilla ja tähtikuvioilla

minä makoilen vielä lattialla
katselen marmorikuulan sisustaa valoa vasten

ja mietin näyttäisikö tähtinen taivas
todella yhtä lumoavalta

Selite: 
ja vaikka sinä kuinka vakuutat olevasi aina ystäväni en osaa luottaa siihenkään - korvatuksi tuleminen on huomattavan helppoa ja olen siinäkin taiteenlajissa voittamaton
Kategoria: 
 

Kommentit

Koskettava runo.

Tätä mä luin uudestaan ja uudestaan, koska se ajatus ihmisten kadottamisesta/unohtamisesta on pyörinyt päässä jo pitempään. Pidän siitä miten kappaleet on jaotettu, miten ne toimii keskenään ja erikseen ja marmorikuulan sisustan läpikatsomisesta. Samaa leikkisyyttä mitä oli "Kulta kampani on rikki" -runossa. Ihanaa, vaikka tää on kyllä tummemmalla sävyllä kirjotettu muuten!

 

Käyttäjän kaikki runot