Nimetön

Runoilija kuvasi

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 6.10.2012

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

 

Nainen ei ollut kaunis. Itseasiassa hän oli erittäin epäviehättävä. Iso nenä, läskit reidet, rokonarpia poskilla.
Koska nainen ei ollut kaunis, hän oli tottunut pärjäämään muilla avuillaan.
Pahaksi onneksi hän oli myös tyhmä.
Hän myös luuli olevansa kaunis ja viisas.

Näinollen varmaan tiedättekin hänen olevan melkoisessa pulassa.
Miehet eivät katsoneet häneen päinkään.
Naiset säälivät.

Nainen kaipasi rakkautta.
Nainen kaipasi läheisyyttä.
Nainen kaipasi meistä lähelleen.
Miestä sisälleen.

Nainen ei osannut tehdä ruokaa.
Hän ei myöskään osannut silittää, saati tiskata.
Koti oli aina sekainen.
Koska nainen piti humalan tunteesta, hän oli aina juovuksissa.
Häntä volisi jopa nimittää kaupungin pahimmaksi juopoksi.
Ehkä vähän liiottelen, mutta nainen oli täysin rappiolla. Lapsia hänellä ei ollut, onneksi.
Huostaan ne kuitenkin olisi jouduttu ottamaan, koska nainen ei osannut pitää huolta edes itsestään.

Nainen oli neitsyt ja nyt en puhu horoskooppimerkistä.
Rumuuden ja tyhmyytensä takia nainen ei ollut ikinä nainut miehen kanssa. Eikä naisen.
Huomautan, että nainen ei ollut bi-seksuaali, en vain halua saada seksuaalivähemmistön edustajaa kimppuuni, kun en otanut tätä vaihtoehtoa huomioon
Tuo äskeinen kommentti vähän töksähtää ,huomaan sen itsekkin, mutta laiskuuttani en viitsi sitä korjata.

Laiskuudesta puheenollen, tiedän, luulette minun sanovan naisen olevan laiska, sitähän hän oli, mutta naista puolustaakseni voin sanoa, ettei se ollut kokonaan naisen vika.
Nainen nimittäin oli masentunut ja hän söi voimakkaita lääkkeitä.
Hän nukkui paljon.

Vaikka useat masentuneet ovat lihavia, nainen ei ollut. Hän oli hyvinkin laiha, jopa rumuuteen asti. Nainen ei voinut sietää lihava ihmisiä. Hänen mielestään lihavat olivat, laiskoja, tyhmiä ja rumia.
Siis kaikkea sitä, mitä nainen itsekkin tietämättään oli.
Nainen oli sokea omille vioilleen.

Selite: 
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot