Minä harhailen jossain
menneisyyden ja nykyisyyden välissä.
Täällä on vain tyhjyyttä ja surua.
Tummat pilvet
estävät minua näkemästä selvästi.
On jo liian myöhäistä kääntyä takaisin,
enkä uskalla ottaa askelta eteenpäin.
Olen yksin yksinäisyydessä,
rikottu lasi tuulessa.
Elämäni on kuolemista,
turhuutta ja nöyryytystä.
En tahdo sitä,
en yhtään enempää.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Hyvin koskettava runo.
Varmaan siksi, että tässä koen omakohtaista, niin tuttua tunnetta...
Osaavasti puettu sanoiksi, Kiitos.