Kylmä kevätsade piiskaa hiuksia.
Hiuksia, jotka joskus olivat niin
kiharat ja kullankeltaiset.
Pienet sormet nousevat ylös,
yrittävät vielä viimeisen kerran
vilkuttaa minulle.
Joskus niin eloisat kasvot
lepäävät nyt mustalla asvaltilla elottomina.
Suloinen suukkosuu ei enää hymyile.
Jäänsiniset silmät luovat minuun
vielä viimeisen epätoivoisen katseen.
Heikko sydän sykähtää viimeisen lyöntinsä
auringonsäteiden hiipiessä
samettiseen yöhön.
Hän oli kevään lapsi.
Selite:
Rikkinäinen...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kaunis teksti, vaikka vähän lohduton. Tulkinnassani ihana lapsuus jätetään taakse, piilotetaan se pieni kevään lapsi jotta voitaisiin kasvaa.
Runon ohi totean, että onneksi se kevään lapsi ei koskaan kuole, aina se on matkassa kun sitä muistaa kuunnella ja ajatella.
Hienoa. Mahtava mukava runo. Tuo " Hän oli kevään lapsi. " Toi mahtavan loppusilauksen.
Kevään lapsi... kaunis runo joka aiheutti minulle hieman kylmiäväreitä. Haikean suruisa teksti joka pistää ainakin minut hiljaiseksi.
Tämä on todella koskettava runo