Sillä hetkellä kun sinä kävelit aurinkoon
minä niin kovasti etsin pimeyttä
Sanoit, että kun
aurinko säteilee se
ei lopu koskaan
Yritin niin kovasti katsella sinua
Jotta sinäkin näkisit
ne palavat metsät ja
kuolevat puutarhat
Mutta kun sinä tutkit
minun katsettani
näit vain sen
kun minä lähden
enkä katso eteen enkä taakse.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Oon kai lukenu liikaa Houkutusta
ku tuli heti se mieleen tästä.
Siis Isabella ja Edwart,
ah kaunis tarina
niin kuin tämä runokin <3
Mielenkiintoinen runo, mietteitä täynnä...ei päästä helpolla lukijaansa mutta pitää tiukasti otteessaan. Soljuvaa sanataidetta, ei jätä sisustakaan kylmäksi.
Pysäyttävän hieno tuotos.
Pidän todella tämän runon tyylistä ja sanavalinnoista. Monivivahteinen ja ajatuksia herättävä.
Tämäpä oli kaunis..
Mmm... ihana<3 etenkin "ne palavat metsät ja/kuolevat puutarhat" -kohta teki vaikutuksen.
Oon kai lukenu liikaa Houkutusta
ku tuli heti se mieleen tästä.
Siis Isabella ja Edwart,
ah kaunis tarina
niin kuin tämä runokin <3
Mielenkiintoinen runo, mietteitä täynnä...ei päästä helpolla lukijaansa mutta pitää tiukasti otteessaan. Soljuvaa sanataidetta, ei jätä sisustakaan kylmäksi.
Pysäyttävän hieno tuotos.
Pidän todella tämän runon tyylistä ja sanavalinnoista. Monivivahteinen ja ajatuksia herättävä.
Tämäpä oli kaunis..
Mmm... ihana<3 etenkin "ne palavat metsät ja/kuolevat puutarhat" -kohta teki vaikutuksen.